Syksy on taas kerran sairauskierteistään, pimeydestään ja kiireistään huolimatta ollut aivan mahdottoman jännittävä, myös positiivisin tavoin. Ei siis ainoastaan sillä tavalla jännittävä, että joutuuko huomenna käyttämään lasta lääkärissä vai ei.

Minulla ei ole aikaa ajatella syöpää. Vertaistukiryhmien seuraaminen on ollut todella vähäistä ja välttelen aktiivisesti lukematta yhtäkään artikkelia, joka koskettaa aihetta syöpä. 

Ei se välttämättä pidemmän päälle ole terveellistä peittää pelkoja ja välttää pahoja tunteita, mutta just nyt musta tuntuu, että pelkopeikko on jo jonkin aikaa sitten mennyt talviunille. Toivoisin tietenkin, että pelkopeikko nukahtaisi lopulliseen uneen, mutta tiedän, että viimeistään keväällä se ilkeä äreä peikko heräilee kun 5-vuotiskontrolli lähestyy. Kevääseen on onneksi aikaa ja mä nautin kaikesta jännästä just nyt, myös sairastuvasta käsin. Pienet flunssat eivät tätä perhettä kaada!

Mielestäni jännittävin asia, mitä syksyllä on syksyllä tapahtunut, on irtisanoutuminen nykyisestä työstäni. Minä aloitan uuden työn vuoden alusta! Olen aivan järjettömän innoissani! Työ on askel kohti unelmia ja sellainen pesti, jossa voin oppia niin paljon hyödyllistä tulevaisuutta varten! Pitkästä aikaa unelmoin ja suunnittelen pidemmälle kuin parin kuukauden päähän.