”Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli”, tätä kuopuksemme hokee sen lisäksi, että laulaa ”kevät tuli, lumi suli, lumen alta paljastuikin bätmääään!”. Voisinpa itsekin olla keväästä yhtä innoissani.

Kevät tuoksui ennen iloiselta odotukselta, auringolta ja vapaudelta. Kesänodotusta ilmassa ja uuden syntymistä.
Nyt kevät haisee syöpämuistoille. Tuntuu kuin näin keväisin niin moni arpi revittäisi auki, edelleenkin. Ei tietenkään fyysiset arvet rintakehällä, vaan henkiset arvet kaikista kipeistä syöpämuistoista. Pelkopeikko muistuttaa itsestään herkutellen kipeillä muistoilla ja kokemuksilla. Kevät haisee nykyään sairaalalle, pelolle ja leikkauspöydälle jääneelle tissille.

Kevät tuntuu vinoilevan lämmöllään kun itseä kylmää jostain syvältä. Voi tietenkin olla, että vaalistressi vaikuttaa tällä tavalla minuun. Mielestäni silti sama olotila toistuu joka kevät oli vaalit tai ei. 

Onko muillakin syöpäselviytyjillä vaikeinta juuri se vuodenaika kun aikoinaan on diagnoosin saanut? Voinko jonain päivänä taas nauttia keväästä kuin normaali ihminen?