Pelkopeikko ei asu kaukaisessa maassa vuorten takana, sammaleiden peittämän kiven alla. Ei. Pelkopeikko asuu meillä. En tiedä tarkalleen minne se välillä piiloutuu, ehkä johonkin leluvuoreen tai vaatekasaan, joita meitä kyllä yllin kyllin kotonamme on. Ehkä siksi meidän sohvan alla on murusia kun Pelkopeikko siellä mussuttaa keksejä. Se Pelkopeikko varmasti lymyilee jossain eteisen maton alla hiekka seuranaan, lymyilee ja vakoilee. Odottaa vaan tilaisuuttaan päästä valtaan.

Nyt se saamarin Pelkopeikko on taas päättänyt ryömiä esiin piiloistaan kiusaamaan kunnon kansalaista. Se pikku piru hyppii silmille ja kerjää verta nenästään. Ärsyttämällä ahdistelee. Estää nukahtamista iltaisin ja sen lisäksi vielä tanssii rituaalitanssiaan unissanikin. Röyhkeä paskiainen. 

Pelkopeikko ei tosiaan asu kaukaisessa maassa, pimeässä laaksossa vuorten takana. Pelkopeikko asuu meillä ja se seuraa minua taas silmiään räpäyttämättä. Se hyppää mukaan kun lähden töihin, se on epähaluttuna seurana ruuhkaisessa bussissa ja jopa kaupan kassajonossa. 

Pelkopeikko kuiskailee syövästä. Ei se muuta teekään. Se kuiskailee miten menetän kaiken. Pelkopeikko yrittää karkottaa Toivokeijun kaikin keinoin. Toivokeijun voima on silti vielä vahvempi ja Pelkopeikko saa vielä kohta sellaisen potkun persauksiin, että muistaa taas pysyä siellä piilossaan.