Noin kymmenen kuukautta sitten ilmoittauduin MLL Tanssitan Vauvaa -ryhmänohjaajakurssille. Samalla viikolla kun minun oli tarkoitus suorittaa kurssi sain rintasyöpä-diagnoosini. Peruin osallistumiseni kurssille, siinä epätietoisuudessa ja tunnemyrskyssä ei kauheasti tehnyt mieli tanssia.

Tänä viikonloppuna pääsen osallistumaan kurssille. Tämän viikonlopun jälkeen olen koulutettu pitämään Tanssitan vauvaa -tanssitunteja! Olen niin innoissani! Edessä varmasti hauskat kaksi päivää. Kunto nyt on edelleen aika kakka (lievästi sanottuna), mutta siihen mihin kunto loppuu niin jatketaan sisulla. Olen pyrkinyt käymään kävely/kevyt juoksu lenkeillä parina iltana viikossa lasten mentyä nukkumaan, sekä tekemään lihaskunto harjoituksia edes vähän päivittäin. Hyväähän se on tehnyt, mutta parin viikon kunnon kohotuksella ei vielä huippukunnossa olla... 

Myönnän, että muutama tunti omaa aikaa aikuisten kesken ei myöskään ole mulle pahitteeksi. Kuopuksemme, ennen niin leppoisa, on ollut kitisevä sylivauva jo jonkin aikaa. Yöuneni ovat aivan minimaaliset ja se taas johtaa muistin heikkenemiseen entisestään ja yleiseen saamattomuuteen/laiskuuteen. Olo on välillä aika "pöpi". Ei pidä valittaa asiasta liikaa, lapset ovat pieniä niin vähän aikaa, ja aika kultaa muistot eritäin nopeasti? Mutta kyllä välillä ajattelen, että tuo vauva oli helppo ja leppoisa vaan sen aikaa kun syöpähoidot oli päällä, ja nyt kun ne ovat suurimmalta osin ohi, näyttää kuopuksemme todellisen tempperamenttinsä... Luoja yksin tietää mikä nyt vaivaa; pitkittynyt eroahdistusvaihe? allergia? refluksi? joku ihan muu? 

Oli mikä oli, niin onneksi meillä on tuo ihana kitisevä sylivauva. En vaihtaisi mihinkään, ikinä. Rakas lapsi se on, vaikka jatkaisi kitisemistään loppuelämänsä, mutta sekopää äiti lapsella kyllä silloin olisi.