Eilen olin mieheni kanssa Volbeat -yhtyeen konsertissa. Olen muutaman kerran jo tainnut mainita täällä blogissanikin, että Volbeat on yksi lempiyhtyeistäni.

Kesällä, kun liput konserttiin tulivat myyntiin, olin keskellä sytostaattihoitojen kuoppaa, enkä syystä tai toisesta saanut itseäni niskasta kiinni sen verran, että olisin liput ostanut. Osasyy, miksi liput jäivät ostamatta, oli myös rahatilanne, mutta suurempi syy sellainen epävarmuus jopa lähitulevaisuudesta.

Eilen aamulla sitten kun yhtäkkiä muistin, että tänään se konsertti on, alkoi vähän harmittamaan, että keikka jää väliin. Laitoin Facebookin sivuilleni tällaisen tekstin:

Jos joku ei ollenkaan pidä Volbeat -yhtyeestä, mutta takataskussa on liput illan konserttiin hyville paikoille (backstage kelpaa myös)... Voin antaa vaihdossa pari pastirolia..."

En todellakaan yllättynyt kun lippuja konserttiin ei sadellut joka suunnasta, huulenheitoksi tuo lausahdus oli lähinnä tarkoitettu. Hetken päästä kuitenkin mieheni serkun aviomies kirjoittaa omille sivuilleen Facebookissa ilmoituksen, jossa hän tarjoaa kahta lippua Volbeatin illan keikalle! Siis aivan uskomatonta, eikö?! Aikamoinen kiirehän siinä sitten tuli järjestää lastenhoito (Taas kerran ihanat vanhempani ja ihana mieheni sisko riensivät apuun lyhyellä varoitusajalla!), että mieskin pääsee seuraksi mukaan.

Konsertti oli aivan mahtava! Sydän jyskytti välillä tuhatta ja sataa, tunne oli vähän samantapainen kuin vastarakastuneena. Lauloin kurkun melkein käheäksi ja ripsivärit taisivat jossain vaiheessa olla poskilla kiitos liikutuksen kyyneleiden, nautin kovasti joka sekunnista.

Tämän tapahtuman jälkeen sain taas pidentää "mitä kaikkea hyvää on tapahtunut vuonna 2013"-listaa. Toinen "mitä kaikkea pahaa on tapahtunut vuonna 2013"-lista alkaa olemaan pikkuhiljaa aika mitättömän näköinen kun listoja vertailee.