Tuntuu turvalliselta olla vakituisessa työpaikassa. Ehdin jo huomata hyvin nopeasti, että epäsäännöllinen keikkatyö ei sovi tähän elämäntilanteeseen. Marraskuussa oli esimerkiksi yksi palkkapäivä, jolloin tuli kokonaiset 60 euroa tilille (kokonaisuudessaan marraskuun palkka jäi alle 300 euron), työvuoroja ei vaan sadellut tiuhaan tahtiin joka suunnasta, toisin kuin minulle oli kahdesta paikasta työhaastatteluissa kehuttu. Se epävarmuus ei sopinut minulle laisinkaan. Oli mukava päästä näkemään erilaisia työkohteita, mutta ei ollut ollenkaan mukava jännittää saako tarpeeksi työvuoroja, että saa laskut maksettua.

Uusi esimieheni tietää syöpätaustastani, mutta uusien työkavereiden kanssa en ole asiasta puhunut. En siis tunne tarvetta salailla syöpätaustaani millään tavalla, mutta kun kerran minusta ei vaatteet päällä huomaa mitään omituista, niin en ole nähnyt tarvetta esittelyn yhteyteen kertoa sairashistoriaani. "Moi mä oon Marika, oon 30v kolmen lapsen äiti, joka sairastanut rintasyövän noin kaksi vuotta sitten". Syöpä ei ole osa mun persoonaa, en anna sille paskiaiselle sellaista valtaa. Syöpä on yksi kokemus muiden joukossa ja kaikki suuret kokemukset elämässä muokkaavat ihmistä. Vaikka pelkään, pelkään niin hitsisti, että saan kokea vielä uudestaan syöpä-kokemuksen, niin olen päättänyt, etten aio kattaa sille kutsumattomalle vieraalle pullakahveja mieleni keittiönpöydän ääreen, vaan teen parhaani käännytääkseni epätoivotun tunkeilijan jo ennen kun se pääsee kynnyksen yli. En peittele syöpätaustaani, ja puhun siitä oikein mielelläni, etenkin vertaisteni kanssa tai asiasta kiinnostuneille, mutta en enää tunne tarvetta vollottaa asiasta ihan koko maailmalle päivittäin. Positiivinen askel eteenpäin.

Vaikka nyt on vakituinen työpaikka, ei rahahuolet yhtäkkiä lopu. Sen verran tiukkaa on lähikuukausina ollut, että taloudellinen tilanne ei korjaannu ihan ensimmäisestä palkasta. Purskahdin itkuun äsken kun luin Kelalta tulleen päätöksen, etten ole oikeutettu osittaiseen hoitovapaaseen, sillä työsuhteeni kahteen firmaan, jossa olin viime vuoden lopulla töissä eivät ole "jatkuvia" (ovat siis keikkatyösopimuksia). Voi tuhat kirosanaa! Ketuttaa niin ne kaikki lippulappuset, todistukset ja palkkakuitit, jotka hankin ja toimitin... Eivät voineet niiden puheluidenkaan aikana kertoa sellaista pientä faktaa, etten ole oikeutettu keikkatyöläisenä mihinkään, vaikka kuinka tarkasti puhelimessa selitin tilanteeni pariinkin otteeseen eri ihmiselle...

En suosittele kenellekään ikinä menemään keikkatyöläiseksi mihinkään firmaan, yksityiseen tai kunnalliseen! Ei minkäänlaisia takeita työvuoroista mutta takuu siitä, että varmasti menettää kaikki jopa minimaalisetkin tuet valtiolta. Ei olisi kannattanut mennä töihin; se pistää hyvin hyvin vihaiseksi, sillä olin niin tyhmä, että uskoin työnteon kannattavan aina. Kyllä tästä vielä noustaan, mutta tällä hetkellä olen niin vihainen, että itkeskelen ihan vähän helpottaakseni oloa. Raha on vain rahaa, kyllä mä terveyden valitsen rahan sijaan, mutta olisihan sitä rahaa kiva olla tilillä edes vähän plussan puolella. No onneksi helmikuun lopulla tulee rahaa tilille, eihän sinne ole kuin reilu kuukausi.