Raskausviikolla 33 huomasin kovan kohdan oikeassa rinnassani. Oletin sen johtuvan raskauden aiheuttamista muutoksista, ja olinhan lopettanut imettämisenkin vasta 5 kuukautta aikaisemmin. Mainitsin siitä kuitenkin miehelle ja siinä mietittiin, että parempi kuitenkin mainita kyhmystä lääkärille kun kuitenkin ravasin äitiyspoliklinikalla viikottain raskaushepatogestoosin takia. En rehellisesti kuitenkaan miettinyt, että se voisi olla jotain vakavaa, uskoin lähinnä, että nolottaa sitten kun lääkäri kertoo kyhmyn olevan jokin tiehyttukos, joka on aivan normaali raskauden tässä vaiheessa...

Sinä perjantaina, kun sitten lääkäri oli tunnustellut rintani (ja vielä noin 18v kandi saanut myös hiplata) ja vaikuttanut heti niin vakavalta, alkoi huolestuneisuus hiipiä ajatuksiini. Voisko se olla...? ei ei, mä olen aivan liian nuori, 28 vuotias... ja sitten on nuo lapsetkin, 6 vuotias eskarilainen, 1v10kk vanha taapero ja vielä kolmas vatsassa...

Sain rintojen ultraukseen ajan heti maanantai aamuksi ja siellä vedettiin sitten matto ensimmäisen kerran jalkojen alta pois. Ultrauksen tekevä lääkäri päätti aika pian ottaa paksu- ja ohutneulanäytteet rinnasta sekä kainalosta, jolloin mun oli pakko kysyä, että miltä tilanne näyttää. Lääkäri vastasi suoraan; ei hyvältä, kyllä tämä näyttäisi pahanlaatuista olevan.

Lähdin sitten ultrauksesta tärisevin jäsenin takaisin autoon, jossa mies ja lapset odottivat. Mies näki heti tilanteen vakavuuden. Esikoiselle selitin, että äitiin sattui vaan se verikoe mikä otettiin rinnasta, siksi äiti vaikuttaa surulliselta...en siihen hätään parempaakaan selitystä 6 vuotiaalle keksinyt.

Miehellä oli etätyöpäivä, joten kotiin päästyämme lähdimme lasten kanssa kaupoille, jotta mies saisi tehtyä töitä kotona rauhassa edes hetken (eipä kuitenkaan uutisteni varjossa kuulemma työnteko oikein sujunut...). Ollessani lasten kanssa keskellä Citymarketin kirja-osastoa puhelimeni soi ja lääkäri kertoo siinä ja silloin, kello 10.30 tavallisena helmikuisena maanantaina , että minulla on rintasyöpä. Saman viikon perjantaina on varattu aika lääkärille, joka sitten kertoo miten tästä jatketaan, kertoo puhelimessa oleva lääkäri, synnytys käynnistetään noin viikon päästä ja rinta leikataan mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen, mutta yksityiskohdat ja aikataulut selviää sitten perjantaina. 

Alkoi piinaava odotus epätietoisuudessa. Yritettiin kaikin puolin miehen kanssa vielä pysyä rauhallisina ja "normaaleina" (ehkä elättelin vielä jotain toiveitakin siitä, että oli tapahtunut jokin väärinkäsitys tai, että kasvain olisikin hyvänlaatuinen). Oli kyläilyjä, kaupassa käyntiä jne. Äidilleni (ja isälle) kerroin ainoana heti (miehen lisäksi). Äidillä on ollut jo kaksi kertaa tämä samainen tauti ja on korvaamaton vertaistuki ollut alusta asti. Ennen perjantaita tiesi myös pari ystävää, bestis ja appivanhemmat.

Perjantai tuli ja lääkärin käynnillä sitten varmistui, että kasvain on pahanlaatuinen ja, että syöpää oli löydetty kaikista koepaloista kainalostakin. En voi sitä tunnetta kuvailla, mikä siinä hetkessä vallitsi. Pelko oli ehkä päällimmäinen tunne. Lääkäri kertoi sitten, että synnytys käynnistettäisiin maanantaina, samana aamuna olisi käynti rintakirurgian osastolla lääkärin luokse, joka osaisi vastata paremmin syöpään liittyviin kysymyksiin, ja rinta leikattaisiin pari viikkoa myöhemmin, jatkohoidoista saataisiin tietää vasta kun leikkauksen jälkeen kasvain olisi tutkittu...huhuh...pää oli aika tyhjä kun käveltiin miehen kanssa ulos naistenklinikalta sinä aamupäivänä.