Lasten sairastelut ovat tietenkin saaneet aikaan mökkihöperyyttä. Sosiaalinen minä kun joudun olemaan neljän seinän sisällä liian monta päivää alkaa tuntua kuin olisin ahdistavassa pakkopaidassa. Onneksi oli sairastelujen välissä (esikoisen kuumetaudin ja lasten vatsatautien välissä) mukava reissu Tallinnaan. Viikolla kävimme myös pikaisesti tsemppaamassa eurovaali-ehdokastamme, eilen oli ystävän 30v-juhlat (joissa kiitos ihanien isovanhempien pääsimme piipahtamaan miehen kanssa kahdestaan) ja tänään serkkuni tarjosi aamiaisen hienoimmassa hotellissa. Kivaakin on siis tapahtunut onneksi tässä kaiken sairastelun keskellä.

Kivoista asioista, vaikka kuinka pienistä, olenkin erittäin kiitollinen. Uskoisin olevani aika pohjalla ilman niitä pieniäkin asioita.

On ollut outoa ihottumaa leikatun puolen solisluun kohdalla, on ollut (ja on edelleen) pahoja selkäkipuja ja hartia-niska lihakset ovat niin jumissa, että välillä ei tiedä miten olla. Mieli on välillä ollut rehellisesti sanottuna aika maassa ja lähiaikoina on jopa ahdistanut jotenkin kaikki. Jumalan kiitos lapsiperheen arjesta, jossa ei voi jäädä vaan tuleen makaamaan tai jäädä itsesäälin ojan pohjalle lojumaan.

En vaikuta saavan mitään aikaiseksi. Tietenkin lapset hoidan ja heidän kanssa touhuan, mutta siihen se jääkin. Ensinnäkin muisti pelaa niin uskomattoman huonosti, että suoraan sanottuna välillä en edes muista, että jotain pitäisi tehdä. Toisekseen tuntuu välillä niin sanoinkuvailemattoman raskaalta tarttua toimeen ja hoitaa jokin asia. En osaa sanoa miksi, mutta se harmittaa ja ärsyttää.

Välillä saan outoja energian- ja hyväntuulenpuuskia, joiden aikana sitten hoitelen kaikenlaista; rästiin jääneitä kotitöitä esimerkiksi. En kuvailisi itselläni olevan mitään kaksisuuntaista mielenalahäiriötä, mutta mielialat heittelevät kyllä aika kiitettävästi, aivan liikaa minun makuuni.