Ensiksi kiitän huimasta palautteesta liittyen edelliseen kirjoitukseeni "Vagisania vakoon". Sain niin paljon viestejä, että toivon, että muistin ja huomasin vastata teille kaikille.

Sairastan nyt kahdeksatta viikkoa "flunssaa". Olo on niin väsynyt ja voimaton vaikka kuinka vitamiinejä ja kaikenlaisia vanhankansan konsteja kokeillut ja käytän. Viime viikolla kävin sitten syöpätautien klinikalla toivoen, että sieltä ainakin saisin sen mielenrauhan, Mielenrauhan siitä, että kyseessä ei ole millään tavalla syöpä. Syöpä kun voi lähteä kehosta, mutta mielessä se valitettavasti pysyy. 

Verikokeet otettu ja huomenna vuorossa vartalon TT-kuvaukset. Tulokset saan viikon päästä. Hetkellisesti päivittäin olen ollut suunnittelemassa mielessäni elämäni viimeistä joulua, katsonut äkkilähtöjä etelään, jotta saisi viimeisen kerran kokea reissun perheen kanssa ja kaikenlaisia synkistelyjä harrastanut. Päivittäin olen kuitenkin myös tajunnut, että onhan nyt erittäin sitkeitä tauteja liikkeellä, ja onhan minulla aivan surkea vastustuskyky. Ahdistavaa vuoristorataa kulkee siis ajatukset, ylös ja alas, päätähuimaavaa vauhtia.

Hitto! Miten ihmeessä kaikki oireet aina herättää sen pelkopeikon? Pysyisi se saamarin peikko nyt siellä omassa pikku pesässään siellä mielen taaimmassa nurkassa eikä tulisi sieltä ulos riehumaan! Mulla ei ole aikaa taltuttaa mitään riehuvaa pelkopeikkoa, mulla on kolme lasta, kokopäivätyö ja kaikenmaailman tärkeämpia menoja kuin pelkopeikon viihdyttäminen!

Aika monta kertaa jo tässä 3,5 vuoden aikana on saanut kokea tämän ahdistuksen syövän uusiutumisen pelosta, ja toistaiseksi saanut aina ihanan helpotuksen kun saanut tutkimuksista "terveen" diagnoosin. Tämä kerta EI ole poikkeus!