Ihana kirje tipahti postilaatikosta perjantaina. Kirjeessä mahtava onkologini kertoo sen aina yhtä ihanalta kuulostavan "ei mitään syöpää viittaavaa" -lausunnon. Välilevynpullistumaa siellä, välilevynpullistumaa täällä, hieman kulumaa yhdessä kohtaa, toisessa enemmän, mutta ei syöpää! Eikä mitään muutakaan toimenpiteitä vaativaa löydetty parin viikon takaisista kuvauksista. Yllätyksiä ei siis Luojan kiitos tullut. Minä rakastan yllätyksiä, rakastan, rakastan, mutta ainoastaan iloisista yllätyksistä.

 

Mulle iski kesäflunssa viime viikolla, mutta niin kauan kun lapset pysyvät terveinä on kaikki hyvin, ja arki voi pyöriä normaaliin tahtiin. Olemme nauttineet ihanista päivistä leikkipuistoissa, hyvästä seurasta ja yhdessäolosta.

Olemme käyneet uimahalleissakin uimassa pari kertaa esikoisen kesäloman aikana. Vaikka jännitin aluksi uimahalliin menoa kolmen lapsen kanssa yksin, ovat käynnit sujuneet moitteettomasti. Ei se uimallissa polskuttelu äidille mitään rentouttavaa puuhaa ole kun on kaksi täysin uimataidotonta kaitsettavana, mutta kun näkee miten lapset nauttivat, on se täysin sen arvoista.

Eilen kun olimme uimahallin suihkutilassa samaan aikaan kun muutama varhaisteinityttö, sain ensimmäistä kertaa kokea kun rintavarustustani (tai siis tarkemmin sanottuna, varustuksen puutteellisuutta) vilkaistaan kauhistuneena... sain vielä kokea kauhistelevat kuiskimiset kaupan päälle... Jos olisin ollut ilman esikoista, olisin varmasti aukaissut suuni ja sanonut jotain nohevaa, kuten esimerkiksi "saa arpeani ihan vapaasti katsoa ja ääneen ihmetellä, ei mua haittaa" tai jotain sinnepäin vielä parempaa, mutta esikoinen vaikutti niin vaivautuneelta tilanteessa, että mulla meni jotenkin ihan pasmat sekaisin siinä lyhyessä hetkessä.

 

 

Esikoisella meni partioleiri loistavasti. Koti-ikävää oli toki ajoittain potenut viiden päivän aikana (noin sata valehtelematta hyttysenpuremaa lienee osasyynä). Uusia ystäviä ja paljon mukavia kokemuksia oli lapsemme saanut ja kotiin palasi iloinen innokas partiolainen. Kyllä monen monta kertaa mietin viiden päivän aikana, oliko se oikeasti hyvä juttu, päästää lapsi noin pitkälle leirille, mutta onneksi mulla oli selvästi ollut paljon vaikeampaa nämä viisi päivää kuin lapsella.

Esikoinen sai leiriltä palattuaan "palkkion" hyvästä todistuksesta; kauan odotetut reiät korviin. Reikien saaminen korviin ei ollutkaan niin helppo juttu kuin luulin. Yritimme Perjantai-iltana Myyrmannin liikkeistä kysyä asiaa ja löysimmekin Timanttiset liikkeen, jossa oikein isolla luki, että tekevät korvien reiittämisiä. Siitä huolimatta, että liike oli tyhjillään asiakkaista lähes koko illan (kävimme syömässäkin lähistöllä ja kiertelimme ohi monta kertaa), sanoi minulle keski-ikäinen nainen tiskin takana vain, että ei tänään. Jahas..? Tuli heti mieleen maat etelässä, jossa turisteilla mainostetaan monipuolisesti kaikenlaisia palveluja (jotta näytettäisiin paremmilta kuin oikeasti ollaan) ja sitten kun turisti kysyy tiettyä palvelua sanotaan vaan "not today, maybe tomorrow"... Itäkeskuksen Kultajousessa (jossa esikoinen sitten loppujen lopuksi sai reiät korviinsa) oli kuulema miehen mukaan ollut ystävällinen ja hyvä palvelu kaikin puolin, vaikka kuulema asiakkaitakin liikkeessä riitti...

Huomenna ohjaan toista kertaa lapsi-vanhempi puistojumppaa aamupäivällä. Ensimmäinen kerta oli viime viikolla ja flunssan takia en oikein kokenut, että se olisi loistavasti mennyt. Odotan siis innolla taas huomista, uutta ihanaa päivää.