Minunhan pitäisi vaan olla kiitollinen, että olen elossa. Minun ei pitäisi valittaa rahahuolista ja lasten (ei vakavista) sairasteluista, ne ovat niin pieniä asioita oikeasti sen rinnalla, että saan elää tätä arkea.

Yritän parhaani mukaan psyykata itseäni olemaan kiitollinen siitä, että minä todellakin saan olla elossa hoitamassa nuhaisia, ripuloivia, kuumeisia ja/tai oksentelevia lapsiani. Minä saan murehtia miten miehen työpaikan yt-neuvotteluissa menee mieheni (ja näin koko perheen) kannalta. Minä saan olla elossa murehtimassa mistä vielä karsitaan menoissa, että tili näyttäisi paremmalta loppukuussa.

Olenhan minä elämästä kiitollinen, ihan tavallisesta arjestakin, mutta välillä tuntuu, ettei nallekarkit jaettu tasan ja tekee mieli huutaa "EPISTÄ" -heittäytyä kaupan käytävälle ja vaan kiljua. Tai ainakin paiskoa muutama ovi niin kovaa kiinni, että taulut tippuvat seiniltä.

Vatsatauti vaihtui flunssaan täällä meidän perheessä, ja taas peruuntui kaikenlaista kivaa ohjelmaa. En tiedä kelle tai mille olen vihainen, mutta lapsellisesti kiukututtaa.

Kevät kuitenkin etenee vauhdilla, kohta kesä jo saapuu ja pöpöt vähenee. Kyllä se tästä. 

Unelmoin jostain mukavasta osa-aikaisesta työstä. Ensisijaisesti rahallisista syistä, mutta osittain myös psyykkisistä syistä. Tekisi hyvää saada vähän vaihtelua arkeen. Mitä työtä? Niin... mielelläni sellaisen, jonne voisin ottaa nuorimman lapsemme mukaan jotenkin, tai sellaista työtä, jota voin tehdä kotoakäsin tai sitten sellaiseen aikaan, että mies olisi kotona...ettei tarvitsisi vielä tuota 1-vuotiasta viedä päiväkotiin... varmaan aika toivoton yhtälö näillä kriteereillä... ja lisäksi vähän jännittää se, että kun mahdollinen uusi työnantaja laittaa nimeni Google'en löytää hän tämän kaiken syöpään liittyvän...

Ylihuomenna tiedossa kuitenkin varmasti hauska päivä Lapsimessuilla! Sitä odotan innolla. Jos en olisi näin tukkoinen hyppisin muutaman riemuhypyn.