Vatsatauti se sitten iski perheeseemme kirjoittaessani edellistä kirjoitusta. Kuopus tosiaan alkoi oksentelemaan kirjoittaessani, esikoinen muutama tunti myöhemmin ja keskimmäinen aamuyöllä. Miehelle tauti tuli aamulla ja minä sain kutsumattoman vieraan kehooni jylläämään noin vuorokauden viiveellä.

 

Kun koko perhe on vatsataudissa on niitä positiivisiä puolia;

rahaa ei kulu kuin vessapaperiin ja pesuaineisiin,

ei tee mieli syödä mitään epäterveellistäkään,

tiskiä syntyy erittäin vähän kun kukaan ei syö mitään,

tulee mukava kostea sisäilma kun jokapuolella kotia kuivuu pyykkiä,

sohvatyynyt tulee pestyä (ja kaikenlaista muutakin mitä ei ainakaan meidän perheessä päivittäin pestä), 

lasten vaatteita saa vaihtaa useasti päivän mittaan (ei siis tarvitse aamulla tehdä sitä suurta päätöstä mitä paitaa tuijottaa KOKO päivän)

 

Siis onhan niitä negatiivisia puoliakin tuossa taudissa, mutta eikös niitä ole muka ihan kaikissa taudeissa?

 

Jossain vaiheessa kun koko muu perhe vaikutti olevan aika "tööt", jaksoi keskimmäisemme (2v8kk) olla oma iloinen itsensä eikä antanut taudin häiritä menoa. Keskimmäisemme oksenteli samaan tahtiin kuin muutkin lapset, mutta hän totesi vaan oksentamisen jälkeen "nonnii, valmis" ja jatkoi puuhiaan kunnes seuraava yökkäys hetkellisesti keskeytti puuhat. 

Olihan se ihan kaamea tauti! ja onneksi päästiin näin helpolla! kellään ei pitkittynyt tauti, kukaan ei joutunut tiputukseen tms. Ja hyi miten tuli inhottavasti muistoja mieleen kesäisestä sytostaattihoidosta, siitä ensimmäisestä CEF-coctailista, kun en vielä ollut saanut loistavaa Emend-lääkettä pahoinvointiin... hyi että... kaameita myrkkyjä... kylmiä väreitä tulee vieläkin muistellessani... mutta ne ajat ovat takanapäin, ja niistä selvittiin aika kunnialla.