- Yhtenä päivänä sitä kuolee ja ennen sitä on elettävä.

- Elä päivä kerrallaan.

- Älä mieti liikaa.

- Älä anna pelolle valtaa. 

 

Kyllä, kyllä, yritän yritän! Välillä se on vain yksinkertaisesti niin monimutkaisen vaikeaa elää yllä olevien hienojen lauseiden mukaan.  Seura-lehden toimittaja otti yhteyttä mieheeni liittyen parin vuoden takaiseen artikkeliin, jossa käsiteltiin mieheni aatoksia syöpähoitojen läpikäyvän puolisona. Toimittaja haluaa nyt tehdä uuden artikkelin, jossa kerrotaan mitä meille kuuluu nyt, pari vuotta myöhemmin. "Onko syöpä vielä arjessa mukana" -tyylisiä kysymyksiä lähetti toimittaja miehelleni. 

En minä ainakaan pysty (tässä vaiheessa ainakaan vielä) jatkamaan elämääni kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minä sain erittäin selvän muistutuksen kuolevaisuudestani ja elän nyt jatko-aikaa kiitos hienojen ei-niin-mukavilta-tuntuvien syöpähoitojen ansiosta. Napostelen päivittäin pillereitä, joita joudun napostelemaan syöpä-taustani takia. Riisun itseni alasti suihkuun mennessäni, ja kappas -yksi tissi puuttuu edelleen, kiitos syövän. Kokeilen päälleni jotain uutta kivaa toppia -ai niin, enhän mä voi tällaista toppia käyttää, tässähän näkyy tissiproteesi. Kuumat aallot, nivelkivut... Syöpä on osa minun arkeani, ei ehkä enää paniikinomaisena ahdistuksena, mutta muistutuksena, että kaikki ei ole hyvin, kaikki ei ole niin kuin ennen. On mielestäni todella hienoa, että arki kuitenkin rullaa eteenpäin omalla painollaan, eikä minun lisäkseni perheessä muut mieti liikaa syöpää. 

Elämän on jatkuttava. On porskutettava eteenpäin, vaikka kuinka kova vastatuuli. On pystyttävä elämään pelkopeikon kanssa, jos ei pelkopeikkoa saa kukistettua täysin. Välillä, aina silloin tällöin saa kuitenkin olla kuin mörköjä kaapissaan pelkäävä 4-vuotias. Minulla on oikeus välillä kiukutella hormoonilääkkeitten sivuvaikutuksista, pillahtaa itkuun lailla raskaana olevan naisen, ilman sen suurempaa syytä.

Elämää ei voi jatkaa mielestäni kuin mitään ei olisi tapahtunut. Syöpä tapahtui.