Maanantaina neljäs päivä maaliskuuta kävimme mieheni kanssa tapaamassa kirurgia rintakirurgian poliklinikalla naistenklinikalla. Koska viikonlopun aikana olimme ehtineet miettiä, analysoida, spekuloida, itkeä, surra jne, ei tapaaminen ollut niin hysteerinen kuin perjantainen lääkärikäynti. Mutta kirurgin selittäessä toimenpidettä ja kaikkea mitä siihen kuuluu, sanoi hän, melkein sivulauseena (tai siltä ainakin tuntui), että kai minulle kerrottiin, että synnytyksen jälkeen annetaan heti pilleri, joka estää maidonnousun rintoihin. No ei kerrottu. Se oli isku kasvoihin. Kaiken tämän kakan keskellä olin jostain syystä olettanut, että voinhan mä imettää vauvaa sillä toisella rinnalla sitten leikkauksen jälkeen ja se oli lohduttanut mua. Pakko sekin tieto sitten oli nieltävä; pieni asia tietenkin kaiken tämän keskellä mutta sattuipa sen asian kuuleminen kuitenkin.

Kun olimme käyneet kirurgin luona, meidät ohjattiin juttelemaan syöpähoitajan kanssa. Aivan ihana täti on hän. Syöpähoitaja antoi meille kasan esitteitä, jutteli ja kyseli. Oli puhe jaksamisesta, vertaistuesta ja lapsille puhumisesta. Saimme loistavan kirjankin; "Santeri ja syöpäri" -lastenkirjan, joka kertoo 7 vuotiaasta Santerista, jonka äiti sairastuu rintasyöpään. Kirjaa onkin ahkerasti luettu siitä illasta asti kun esikoiselle taudistani kerrottiin.

Kun siinä olimme syöpä hommat saatu juteltua olikin sitten luonnollista ottaa hissi yksi kerros ylöspäin naistenklinikan osastolle 42 synnytystä käynnistämään. Huhuh...