Sain vihdoin tänään soitettua syöpähoitajan suosittelemaan kunnan järjestämään varhainen tuki -palveluun. Saamme sitä kautta nyt viisikymmentä tuntia lastenhoitoapua. Saamme palveluseteleitä, joilla saamme lastenhoitajan kotiimme noin kahdeksan euroa/tunti maksulla. Tulee olemaan aika outoa ottaa joku tuntematon lastenhoitoavuksi kun ei ennen ole sellaiseen ikinä ollut tarvetta. On muutenkin ollut todella vaikea hyväksyä tuo avun tarve ja se tarve vaan kasvaa kun nuo sytostaattihoidot alkavat. Minulla oli jo raskauden aikana vaikea hyväksyä miten riippuvainen olin vanhempieni ja appivanhempieni avusta kun jouduin ravaamaan äitiyspoliklinikalla vähintään kerran viikossa raskaushepatogestoosin takia, nyt avun tarve on paljon suurempi.

Otin itseäni myös niskasta kiinni ja soitin maksukatosta HUSiin. Olen tässä nyt neljän kuukauden aikana onnistunut keräämään itselleni jo maksukaton rajan ylittävän summan (reilu 600 euroa) verran maksuja. Nyt siis ei tarvitse tänä vuonna enää esimerkiksi poliklinikkamaksuja maksaa lainkaan, jee! Fiilis on vähän kun saisi kultajäsenyyden johonkin hienoon kerhoon, voitteko kuvitella...

Yritin myös parhaani saada itselleni ajan hammaslääkärille, reikiä kun on siunaantunut suuhuni vaikka muille varmaan jakaa, ja ne kaikki pitäisi saada paikattua ennen sytostaattihoitojen alkamista (infektion aiheuttajia kun ei saisi olla leukosyytit kun todennäköisesti lähtevät hoitojen takia laskuun)... mission impossible? toivottavasti ei, mutta tänään en tässä tehtävässä onnistunut. Huomenna on päivä uus. Ilman viime viikkoista hammassärkyä en todennäköisesti olisi tajunnut koko hammashoidon hoitamista ennen sytostaattihoitojen alkua, ei suoraan sanottuna olisi koko asia tullut mieleenkään.

Kelassa ja apteekissa käynti saa jäädä huomiseen hammashoitoon soittamisen lisäksi, mutta ihan tyytyväinen olen, että sain ainakin pari tärkeää asiaa hoidettua tänään. Eilen kun saimme nuorimmaisen lapsen ristiäissuunnitelmatkin puhuttua papin kanssa niin tärkeiden asioiden hoito prosentti on jo varmaan melkein 50%. Ensi viikkoon saa jäädä rintaproteesin sovitusajan sopiminen, esikoisen laktoosi intoleranssi todistuksen hankkiminen ja lähes kaikki siivoaminen, nyt en jaksa enkä pode siitä huonoa omaatuntoa ollenkaan.

Mä en tiedä mikä mua oikein vaivaa (siis syövän lisäksi...), mitä ihmettä mun aivoissa tapahtuu kun joku ystävällinen sielu kysyy kohteliaasti pää hieman vinossa, sääli silmissään "no mikäs sun vointi nyt oikein on?" ja mä siihen sitten vastaan naurahtaen, että "no mulla on edelleen syöpä mutta muuten voin oikein hyvin kiitos kysymästä". Kai mä ajattelen niin kysyjää kuin itseänikin, että menisi liian tunteelliseksi jos vastaisin kysymykseen ilman hassuttelu yrityksiä. Tiedän kuitenkin, että mun hassuttelu yritykset ja musta huumori eivät uppoa kaikkiin. On eri asia näin kirjoitella oikeista tunteistaan internettiin; peloista ja ahdistuksesta sun muista, kuin sitten kertoa se sama kasvotusten puolitutuille bussipysäkillä. 

Olen aika monelta samanikäiseltä kuullut nyt saman lauseen kun tästä mun tilanteesta ollut puhe. Lause menee suunnilleen näin "mä en ole edes tiennyt, että näin nuori voi sairastua rintasyöpään!". Rintasyöpäänhän voi sairastua jopa vielä nuoremmatkin, kaikissa elämäntilanteissa, muistakaa siis kaikki naiset tutkiskella niitä tissejänne! Mielummin turhia ja ylimääräisiä tutkimuksia, kuin turhia ja ylimääräisiä syöpäkuolemia! Vähän vakavempaa tekstiä eilisiä vitsejä tasapainottamaan...