Enää huominen ja sitten alkaa miehellä loma! jess jee jee!!! kaikenlaista kivaa suunnitelmissa, ihanien ihmisten tapaamista, retkiä ja mökkeilyä.

Mä olen ollut jotenkin niin hyvissä fiiliksissä lähiaikoina, ettei mikään mua voi oikeasti pudottaa alas tältä hyvän fiiliksen pilveltä. Ei edes tuo kaamea neljäs sytostaattihoito. Löysin nimittäin hyviä puolia tuosta uudesta myrkystäkin! Kun aikaisemmat kolme kertaa docetakseli sytostaattia oli oireiltaan ehkä helpompia kuin tämä CEF sytostaatti (vain yksi kokemus takana tosin) on taas tämä uusi myrkky parempi siinä mielessä, että "pahat päivät" ovat nopeammin takana. Kun docetakselista pahimmat päivät olivat nr 4. ja 5. ovat CEFistä pahimmat päivät 1.-4. Eli siis ensimmäiset kolme kertaa oireet tulivat viiveellä ja nyt uuden myrkyn kanssa oireet tulevat heti. Totesin tässä toivuttuani ensimmäisestä CEFstä, että oikeastaan ihan mukava näin, että on sitten lähes tasan kaksi viikkoa putkeen hyvää oloa, kun taas ensimmäiset kolme kertaa oli lievemmät oireet viiveellä, mutta toisaalta taas vaan puolitoista viikkoa normaalia oloa. Suun oireitakaan ei nyt CEFstä tullut samalla tavalla kuin docetakselista. 

Lähipäivinä on ollut todella mukavia leikkitreffejä ihanien ystävien kanssa ja aika on taas kulut kuin siivillä. Lapset ovat olleet reippaina ja iloisina, vauvakin alkanut nukkumaan paremmin kun ihmeflunssa menossa ohi (kestänyt jo yli kolme viikkoa). Esikoinen puhunut taas lähiaikoina paljon edesmenneestä ystävästään, joka nukkui pois 7-vuotiaana noin puolitoista vuotta sitten. Meillä kaikilla on suuri ikävä kyseistä ihanaa tyttöä, mutta koska esikoisen ajatuksissa ei enää päivittäin pyörinyt puoleen vuoteen kyseinen asia niin ihmettelen vähän, että miksi asia on yhtäkkiä nyt taas niin kovasti tapetilla? kuusivuotias esikoinen ei kuitenkaan vaikuta ollenkaan ahdistuneelta, vaan syy on jokin muu kuin peilaaminen äidin sairauteen jollain tavalla... en sitäpaitsi esimerkiksi usko, että esikoinen ymmärtää miten vakava tilanne mun sairastuminen on.

Jänniä asioita tapahtuu lähiakoina, pieniä ja isoja. Ei tässä voi muuta kuin hymyillä ja nauttia kaikesta! Yksi ei-niin-pienistä asioista mistä olen saanut ihan mielettömästi voimia ja hymyjä on tämän blogin lukijat ja tykkääjät! Olen saanut niin paljon ekstra-voimia myös täysin tuntemattomien ihmisten tsemppaus-viesteistä, kommenteista ja rukouksista, että en tiedä miten voisin ilmaista kiitollisuuttani. Olispa kaikilla tällaiset mahtavat tukijoukot taisteluissaan! Mä tunnen itseni voittamattomaksi kiitos tuttujen ja tuntemattomien ihanien, loistavien, mahtavien tukijoiden ansioista! Tunne on muuten ihana yksinkertaisesti sanottuna.