Lokakuu on alkanut. Lokakuu on Roosa Nauha -kuukausi. Tuntuu kuin se olisi ollut ihan äsken kun olin keskellä kampanjaa omilla kasvoillani ja kaljulla päälläni. Se ei kuitenkaan ollut ihan äsken, siitä on kulunut jo vuosi.

(Kaunis, koskettava ja hieno dokumenttielokuva "Voimanlähde" löytyy vielä ainakin Youtube -palvelusta, jos haluaa fiilistellä sitä näin teema-kuukauden aikana. http://www.youtube.com/watch?v=jQ8CmfrLXxM )

Oli huikean hieno kokemus olla mukana Roosa Nauha -kampanjassa. Sain mahtavia kokemuksia ja nautin jopa yksirintaisena täysin rinnoin. Tutustuin hienoihin ihmisiin, jotka tekevät tärkeää työtä kerätäkseen rahaa syöpätutkimukseen ja sain kohdata ihania ihmisiä jokapaikassa, joilla on oikeasti halu auttaa ja tehdä hyvää. Kiitos vielä, että sain olla mukana (jos vaikka joku siellä Roosa nauhalla tätä lukee). 

Eilen järjestimme pihakirppiksen naapurin kanssa, jossa tyttären kanssa myytiin myös kahvia sekä lasten (hieman minun avullani) tekemiä leivonnaisia. Suurin osa (noin 15% meni tyttären taskuun) leivonnaisten ja kahvin myynnin tuotosta oli päätetty lahjoittaa Roosa nauha -keräykseen. Saimme kerättyä 21,50 euroa hyvään tarkoitukseen ja äsken siirsin rahat meidän vertaistukiryhmän "pikkusiskot" omaan keräykseen.

( http://oma.syopasaatio.fi/roosa-nauha/aloita-keraeys.aspx?col=5-1448 ) 

 

Tulevana perjantaina (10.10) on Roosa nauha -päivä. Minut voi silloin (noin 14-17) bongata Helsingin keskustasta keräyslippaan kanssa. Tulkaa moikkaamaan ja vaikka laittamaan ne ärsyttävät viisisenttiset lompakostanne lippaaseen.

Unelma ja palo toimittajan/kirjailijan/näyttelijän ammattiin heräsi monen vuoden tauon jälkeen henkiin viime vuoden "mediamylleryksen" aikana. En ole täysin sitä edelleenkään haudannut takaisin, mutta en kyllä ole tutkinut niitä teitä tarpeeksi paljon, että olisin löytänyt tien edellä mainittuihin hommiin. Suurin ongelma kai on, että työllisyystilanne kaikilla aloilla on aika huono. Toiseksi suurin ongelma on, että minulla on koulutus ihan toiselta alalta kuin siltä alalta johon haaveilen. Poliittinen työ kiinnostaa myös minua kovasti, mutta sitä vaihtoehtoa opiskelen omatoimisesti ja kypsyttelen lähes TV-shopin "Aromipesän" tavoin.

Sain uskomattoman paljon itsevarmuutta ja sellaisia kokemuksia, joita en varmasti olisi muuten mitenkään saanut, ellen olisi lähtenyt Roosa nauha -kasvoksi. Toivottavasti myös sain hyvää aikaiseksi, toivottavasti sain herätettyä myös lisää nuoria siihen, että rintoja kannattaa itsetoimisesti tutkia säännöllisesti ja hakeutua herkästi tutkimuksiin, jos aihetta on. Toivottavasti monelle minun mukanaolo viime vuonna kampanjassa avasi silmät sille, että rintasyöpä koskettaa kaikenikäisiä.

 

Muihin asioihin...

 

Tukka on kasvanut vuodessa niin paljon, että saan pienen pienen nutturan tehtyä taakse, ja eteenkin pitää pampulan tai hiuspannan avulla auttaa hiuksia pois silmien edestä. Rakastan sitä, miten voin harjata hiuksiani ja miten joudun siirtämään hiuksia sivuun kun putsaan korviani.

 Olen saanut 9 kiloa kevennettyä itseäni tämän vuoden alusta, joka ei todellakaan ole tarpeeksi, mutta kai pitää ajatella, että hitaasti hyvä tulee tai jotain... Tavoitteessani olen siis noin puolessa välissä. 

Olo on hyvä, lukuunottamatta selkäkipuja. Vaikka perheessämme on paljonkin sairasteltu, olen minä pysynyt terveenä. Äiti on perheen vääpeli ja huoltojoukot, äiti kun kaatuu niin kaikki kärsii. Ollenkaan nyt vähättelemättä tietenkään isän roolia. Onneksi kuitenkin lastenkin sairastelut ovat olleet lieviä, eikä esimerkiksi antibiootteja tai lääkärikäyntejä ole lähiaikoina tarvittu.

 

Lopuksi haluaisin vielä kertoa miten hienoja ystäviä minulla on. Meidän esikoisella (kuten aikaisemmin olen kirjoitellut; koulukiusaamista ja vaikeutta löytää ystäviä) on tuo parhaan ystävän eli "bestiksen" puuttuminen aiheuttanut paljon surua. On luokassa jaettua bestikoruja ja välitunneilla pidetty bestikerhoja (jonne tietenkään ei muut ole tervetulleita kuin sellaiset, joilla on bestis). Eräs ystäväni sitten tämän kuultuaan päätti, että hän hankkii "bestiskorun" esikoisellemme, jotta hän voisi olla esikoisen bestis kunnes oikea sellainen omanikäisistä löytyy. Itkeä pillitin kun ystäväni esitti ideansa, miten mulla onkaan näin hienoja ihmisiä ympärilläni!

Toinen tapaus lähiaikoina oli, kun olimme vertaistukiporukkamme kanssa ulkona ns. viihteellä (mielettömän hauska ilta, jossa mm. vertailimme arpia ja ihasteltimme uusia tissejä, tanssimme ja nautimme yhdessäolosta). Jatkopaikaksi valikoitui Helsingin keskustassa oleva naurettavan kallis paikka, jonne sisäänpääsy oli kauhistuttavan suuri. Eräs porukastamme sen kummemmin etukäteen kyselemättä maksoi myös minun sisäänpääsyn paikkaan ja sanoi vaan, että hän kyllä muistaa millaista on olla koti-äiti. En voinut muuta kuin nolosti purskahtaa itkuun ja sanoa kiitos, mutta jonain päivänä vielä keksin tavan "maksaa" takaisin. Nyt en siis puhu sen sisäänpääsymaksun takaisinmaksusta, siihen toivottavasti on varaa heti kun vakituinen työpaikka löytyy, mutta tuolla teolla oli niin paljon suurempi arvo kuin rahallinen, että haluan sen tunteen "maksaa" takaisin jonain päivänä.