Kyllä, valitettavasti valtaa välillä kova tissin kaipuu. Kaipaan aika usein menetettyä oikeaa rintaani. Pystyn katsomaan ylävartaloani peilistä purskahtamatta itkuun ja pystyn kävelemään alasti yleisen uimahallin suihkutilassa. Silti niin useasti tämän kuluneen vuoden aikana olen kadehtinut kanssaäitejä, jotka imettävät pienokaisiaan. Bikinimainokset eivät enää haittaa siinä suhteessa, että haluaisin yhtä hoikan vartalon kuin mallilla, vaan katson mainosta miettien, että mä en todellakaan tarvitsisi tuollaista rintavarustusta, riittäisi hyvin jos mulla vaan olisi molemmat pienet rintani tallella.

Kateus imettäviä äitejä kohtaan ei onneksi ole tehnyt minusta katkeraa, eikä se haittaa sosialisointia muiden äitien kanssa millään tavalla. Välillä vaan yhtäkkiä iskee kateuden vihreys vahvana päälle, enkä voi sille mitään, sen on vaan annettava mennä ohi itsestään. Sosiaalisessa mediassa kun tutut linkittää imetyksen tärkeyttä, miten imetetyistä lapsista tulee noin kymmenen kertaa älykkäämpiä kuin ei-imetetyistä (tämä siis karkeasti liioitellen referoitu erilaisia linkkejä), tuntuu yksinkertaisesti sanottuna todella pahalta. En aikaisemmin ole voinut tästä kirjoittaa, syitä on kaksi. En ole halunnut aiheuttaa millään tavalla vaikeaa tai epämukavaa oloa ystävilleni, jotka imettävät lapsiaan minun nähden, se on ehkä suurin syy. En ole myöskään antanut kunnolla itselleni mahdollisuutta surra tai myöntää kateellisuutta kunnolla, minunhan kuuluu vain olla iloinen siitä, että olen elossa.