Erosin tänään yhdestä neljästä vertaistukiryhmästä, joihin olen liittynyt diagnoosini saamisen jälkeen. En mitenkään mielenosoituksellisesti siis, vaan klikkaamalla hiljaisesti "eroa ryhmästä". 

Eilinen blogikirjoitukseni oli kuulema aiheuttanut tänään tässä ryhmässä suuren keskustelun, mistä saa ja mistä ei saa puhua ryhmän ulkopuolella, ja kuulema minä olin kirjoituksissani mennyt liian pitkälle ja henkilöt olivat kirjoituksistani tunnistettavissa. Olen tästä eri mieltä, en maininnut nimiä, paikkakuntia, en vertaistukiryhmän nimeä/sivustoa millä ryhmä on, Suomessa on valitettavan paljon meitä syöpään sairastuneita ja niin on myös keskustelusivustoja... Minä en koko tätä edellä mainittua keskustelua ehtinyt lukea ennenkuin ryhmän ylläpitäjä tai keskustelun aloittaja poisti sen. Minulle ilmoitettiin yksityisviestillä, että blogikirjoitukseni kannattaisi poistaa. En poistanut, mutta muokkasin kyllä.

Päätin erota tästä ryhmästä, sillä kaikki tämä yllämainittu sai minut tuntemaan itseni kauheaksi ihmiseksi. Vaikka en tietenkään tarkoituksella halunnut ketään loukata, kenenkään mieltä millään tavoilla pahoittaa, onnistuin siinä ilmeisesti. Parempi siis olla kuulumatta minun tuollaiseen ryhmään. Olen päättänyt käsitellä kaikki kokemani tunteita herättävät asiat tässä elämäntilanteessa  blogissani, omana elintärkeänä terapianani, ennaltaehkäistäkseni esimerkiksi masennusta. En halua, että joudun kirjoituksissani pelkäämään, että joku pahoittaa mielensä koska olen ottanut käsiteltäväkseni minua ahdistavan aiheen, aiheen, joka on saattanut tulla mieleeni juuri siitä ryhmästä, jossa mielensäpahoittaja on jäsenenä. Samainen aihe nimittäin on esillä ihan kaikilla syöpää koskevilla keskustelupalstoilla, niin suljetuilla kuin avoimillakin. 

Minun on saatava kirjoittaa ilman pelkoa sensuurista, muuten tämä ei toimi. Enhän minä hyvänen aika sentään voi eilisen kirjoituksen tapaisia asioita ja tunteita kirjoittaa esimerkiksi samaan ryhmään, jossa joku kirjoittanut niistä huonoista uutisistaan. Joku kirjoittaa vertaistukiryhmään "sain äsken tietää että kupsahdan kohta tähän tautiin" minä sitten siihen kommentoimaan "voi tämä sinun kirjoitus ahdistaa mua niin paljon, että mun on vaikea saada henkeä enkä tiedä tekeekö mulle hyvää lukea tällaisia kirjoituksia" -eihän näin voi  tietenkään toimia! Joten siksi mun on saatava muualla muulla tavalla ulos pois pahat ajatukset ja tunteet, jottei ne jäisi kummittelemaan. Tämä kirjoittaminen on mun tapa. Onneksi suurimmalla osalla ihmisistä on jokin toinen keino käsitellä kaikkea tätä, ettei mielensäpahoittajilla olisi niin montaa blogia mistä pahoittaa mielensä.

Minä tarvitsen vertaistukea, etenkin samassa elämäntilanteissa olevilta (pienten lasten syöpää sairastavilta vanhemmilta esim), mutta toivottavasti ja todennäköisesti voin sellaista tukea löytää myös muualta kuin eroamastani ryhmästä.