http://marikataistelee.vuodatus.net/lue/2013/06/sytostaattihoito-nr-3 Vuosi sitten näihin aikoihin olin toipumassa kolmannesta solunsalpaajahoidostani.  

Nyt ovat takana solunsalpaajahoitojen lisäksi vuoden kestäneet Herceptin-hoidot, munasarjojen ja kohdun poistot... Vuosikontrollista selvisin puhtain paperein. Arvet ovat vaalentuneet, hiukset kasvaneet päähän takaisin. Haluaisin nyt kirjoittaa, että voin jättää ajatukset syövästä taakse. Haluaisin kertoa, miten kuluu monta päivää, jona en hetkeksikään anna syövälle ajatusta. Haluaisin kirjoittaa, miten uskon ja luotan täysin siihen, että elän vanhukseksi, sillä nythän syöpä on ikuisiksi ajoiksi selätetty.

Välillä, liian usein minun makuuni, tuntuu, että olen jumiutunut paikoilleni. Olen pelastautunut syövän meren hukuttavasta otteesta, mutten tunnu pääsevän sen rannalta lähtemään vapauteen. On päiviä, ja niitäkin on todella paljon, kun en vaivu synkkyyteen. Syöpä saattaa olla jollain tasolla mielessä, esimerkiksi suihkussa kun arvet muistuttavat olemassaolostaan. Hyvinä päivinä en kuitenkaan vatvo mielessäni, miten vaikealta tuntuu suunnitella pidemmälle tulevaisuutta kun edelleen pelottaa niin helvetisti. Hyvinä päivinä luotan. Hyvinä päivinä saan reippaasti asioita tehtyä, siis myös niitä ei-niin-pakollisia asioita. 

Haluaisin saada jotain elämääni, joka veisi ajatukset muualle. Kun sairastuin olin kotiäiti ja olen sitä edelleen, uskon, että uudenlaiset työkuviot saisivat minut viimein pois edellä mainitulta rannalta. En vaan ihan vielä ole valmis kokopäiväiseen työhön kodin ulkopuolella, haluan nauttia viimeisistä ajoista kotiäitinä taas toisaalta. Ongelmaksi muodostuu myös sellainen pikkujuttu, että mulla ei ole koulutusta niihin työpaikkoihin, mitkä mua kiinnostavat eniten.

Muutto voisi myös tehdä hyvää, mutta milläs rahalla muutettaisiin kun nytkin rahat todella vähissä vaikka vuokra oikein kohtuullinen. Viihdytään kuitenkin ihan hyvin nykyisessä kaupunginosassa, vaikka olikin vaikea kotiutua ensimmäiset pari vuotta. Äh, ja nämä niin inhottavan materiaaliset toiveet ja unelmat! hei haloo! mä olen kuitenkin syövästä puhdas, herranjestas sentään!

Onneksi nyt nautitaan kesästä ja kaikenlaisesta kivasta kesäisestä ohjelmasta, reissuista sekä ihanasta yhdessäolosta. Kyllä tämä tästä. Aivan kuten arvetkin vaalentuvat, haalentuu myös pelko ihan varmasti pikkuhiljaa. Mieli ei vaan korjaannu yhtä nopeasti kuin keho. Kun kerran on elämässä viety täysin yllättäen matto alta, on sanoinkuvailemattoman vaikeaa saada se matto suoraksi takaisin sinne jalkojen alle. 

Olen pitkään miettinyt että, lopetanko tämän blogin kirjoittamista kun niin sanotut aktiiviset syöpähoidot loppuvat, eli minun kohdallani Herceptin-tiputukset. Olen nyt tullut siihen päätökseen, että jatkan. Ei syöpä ole takana ja poissa mielestä, vaikka kaikenlaisissa tiputuksissa ja tutkimuksissa en joudukaan ravaamaan enää usein. Kirjoitukseni toivottavasti alkavat pikkuhiljaa olemaan enemmän syövättömiä kuin syöpää sisältäviä, mutta tunnen, että haluan jatkaa juuri tämän blogin kirjoittamista, sillä taistelenhan edelleen.