"Anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään. Anna mulle aamurusko, anna usko elämään. Anna mulle rohkeutta, että jaksan huomiseen..."

Syksy ja lokakuu saapui, pimeyden keskellä pinkkiä taas. Tämä on viides lokakuu rintasyöpään sairastumiseni jälkeen. Minulta on kuollut monta vertaistukiystävää tämä aikana, pienten lasten äitejä ja vasta äitiydestä haaveilevia. 

Meidän keskimmäinen on kevään jälkeen joutunut pohtimaan paljon kuolemaa. Isomummu kuoli ja vähän sen jälkeen kuoli päiväkodintäti. Keväästä asti kuusivuotias on ahdistuneen ja peloissaan kysynyt milloin minä, äitinsä kuolee. Tavallisen äidin on varmasti helpompi kertoa lapselleen, että yleensä ihmiset kuolevat vanhoina kun omat lapsensa ovat aikuisia. Kuusivuotias on pari kertaa sanonut iltasadun jälkeen minulle, että ei usko, että minä elän niin kauan, että hän on aikuinen. Sydäntä puristi kun kuulin lapsen sanovan tuon lauseen. Sanoinkuvailematon on se ahdistava tunne kun lapsi odottaa varmistusta siitä, että hän on väärässä ja itse aikuisena on täysin epävarma olo siitä kuulostaako vastaus uskottavalta; "Uskon, että elän vanhaksi. Uskon, että elän kun sinulla on lapsia."

Huomenna on Roosa nauha päivä. Osta se Roosa nauha jos et jo ole. Nauha on muuten mielestäni siistein ikinä tänä vuonna! Kiitos Duudsonit! Tulee mieleen tämän vuoden nauhasta surunauha ja vahvuus. Anna toivoa, uskoa ja sitä kautta rohkeutta huomiseen lahjoittamalla edes pieni summa syöpätutkimukseen.

Katso myös YouTubesta dokumentti "Voimanlähde".