Eilen kotiuduttiin puolentoista viikon lomalta Turun saaristossa. Lämpimämpiä säitä olisi voinut toivoa, mutta niinhän sitä olisi toivonut elämää ilman kokemusta syövästä... kaikkea ei voi saada. Paljon kuitenkin saimme; juhannuksen viettoa mukavassa seurassa ja kokonainen viikko nauttien mökkeilystä ja maaseudun rauhasta. Perheemme isi joutui palaamaan kotiin juhannuksen jälkeen (loma kun hänellä alkaa vasta viikon päästä) mutta hyvin selvisimme elossa siskojeni perheiden sekä vanhempieni kanssa ja avustuksella.

Mökillä itkettiin ja naurettiin iltaisin aikuisten kesken lasten mentyä nukkumaan, monta hyvää keskustelua ja hauskaa tarinaa tuli koettua ja kuultua. Lapset nauttivat olostaan ja serkkujensa seurasta, vaikka kinastelulta ei tietenkään vältytty. Rakensin pienen puumajankin lapsille, siitä tuli tekijänsä näköinen - hieman vino ja persoonallinen, mutta kestävä. 

Syöpä oli aika hyvin täysin poissa omasta mielestäni juhannuksena, mutta kovasti se oli puheenaiheena muiden toimesta. En todellakaan tykkää huonoa kun vointiani kysellään, se on oikein kohteliasta ja mukavaa, mutta en pidä siitä, että valintojani kritisoidaan. Jos ei ole ollut minun pääni sisällä ja kokenut saman kuin minä olen kokenut tämän noin puolentoista vuoden aikana, ei ole oikeutta tuomita, niin se vaan on. Arvostella saa toki selkäni takana kuinka paljon tahansa, mutta en todellakaan pidä itseäni velvollisena selittämään elämäntapojani kenellekään. Olen koko aikuiselämäni tehnyt kaikkeni oppiakseni sen tärkeän asian, ettei muiden sanomisista pidä loukkaantua, arvet koulukiusaamisesta ovat kuitenkin paljon paljon syvemmät kuin arpi rintakehällä.

Mökillä juhannuksen jälkeen oli myös vaikea innostua keskusteluista mökin tulevaisuudesta. Sain ihmeellisen ahdistuskohtauksen enkä tiedä ymmärsikö kukaan keskustelun muista jäsenistä, miten paljon keskustelu minua ahdisti. Ensinnäkin mietin sitä, että aika vaikea on tehdä suuria rahallisia investointeja mökkiin, kun pakollisten laskujen maksun jälkeen tili on reilusti miinuksen puolella, minulla ei ole kristallipalloa saatavilla, mistä näkisin saanko työpaikan lähiaikoina vai en. Toisekseen sellainen ei kovin pieni juttu -minä olen vasta ihan lähiaikoina alkanut luottamaan varovasti tulevaisuuteen, uskallan pikkuhiljaa suunnitella ja unelmoida, mutta valehtelisin jos sanoisin, etten ajoittain liukastuisi luottamuksen vielä vähän liukkaalla lattialla. Ymmärrän, että se on kovin vaikeaa ulkopuolisten tajuta, enkä missään nimessä oleta, että minun pääni sisälle kuka tahansa voi tulla. Harmittaa myös toisaalta, että tämänlaiset hetket saa niin kovasti tajuamaan sen miten en vielä ole täysin ehjä. Miten kauan palautuminen tästä syöpämatkasta kestää?

Tänään bussissa kohtasimme lasten kanssa ihastuttavan vanhemman naisen. Juttelimme niitä-näitä ja keskustelun lomassa hän sitten alkoi juttelemaan tähtimerkeistä. Kehui sitten lasten tähtimerkkejä oikein hyviksi (Skorpioni, Härkä ja Kalat), etenkin kuulema esikoinen tulee pärjäämään ja menestymään elämässä, lääkäri kuulema sopisi hänelle ammatiksi (Esikoinen ilmoitti naiselle, että "ei, musta tulee poliisi". Nainen tähän "ai kauheeta, ei ei"). Minun kohdalla sitten aloitti "sinähän olet syntynyt joskus 60-luvun ja 70-luvun vaihteessa?" kerroin, että en vaan 80-luvulla itseasiassa. Nainen ilahtui ja sanoi "1984?" olin aika hämmästynyt, mutta vastasin kyllä ja joulukuussa. Tämä lähes yhdeksänkymppinen nainen sitten kertoi, että olen erittäin hyvin syntynyt, onnellisten tähtien alla.