Totaalinen karvanlähtöaika! toisaalta jee! ja toisaalta buu... En mene yksityiskohtiin, mistä kaikkialta olen "kalju", mutta sanotaanpa näin, että kulmakarvoista ja ripsistäkin suuri määrä karvoja ottaneet jo lähtöpassin. Ennen niin karvaisena naisena, en suoraan sanottuna nyt kaipaakaan lämmittävää turkkia säärieni suojaksi, vapauttava tunne oikeastaan, kun ei tarvitse olla joko sheivaamassa tai potemassa syyllisyyttä sheivaamattomuudesta, jess! Jos olisin muuten loistavassa bikinikunnossa (toisaalta rantakunnossahan ne hylkeetkin on...) ei tarvitsisi sen alueen karvotukseen tuhlailla vahoja, vaahtoja ja höyliä... voin käyttää 6-vuotiaan lapseni pipoja kun tukan jälkeen nekin mahtuu hyvin päähän...

Toisaalta joudun kyllä myöntämään, vaikken ikinä mikää tyttömäisin tyttö ole eläissäni ollut, että kaipaan hiuksiani enkä haluaisi menettää ripsiä ja kulmakarvojani. Suurimman osan ajasta voin vain jättää mainokset kuulematta, mutta sitten taas välillä shampoo- tai hiusvärimainokset saa aikaan ihan pienet, lähes huomaamattomat kyyneleet. Kannan harvahiuksisen pääni ylpeydellä pystyssä, en sitä häpeä lainkaan, mutta peilin kun välillä ohitan tuntuu vaan vähän kuitenkin pahalta. Miksi se tuntuu pahalta? tämähän on vain väliaikaista, ja todella pieni hinta terveen papereista kuitenkin... 

Mutta olisihan se toisaalta tekopyhää minulta väittää, etteikö se ollenkaan häiritsisi, että paikassa, jossa oikea tissini kuuluisi olla on tuo ruma pitkä kainaloon asti ulottuva epätasainen arpi, että paikassa, jossa ennen pitkät ja paksut hiukseni olivat on nyt lähes yhtä kuollut hiuksista kuin autiomaa vedestä... En kyllä ikinä ole kuvitellut näyttäväni tältä 28-kesäisenä.

Tärkeintä kuitenkin on selviytyä, ja onhan nämä ulkonäölliset asiat pieniä loppupeleissä, ja osa jopa tosiaan muutoksista väliaikaisia, mutta kyllä niitä kaikkia on oikeus surrakin. En mä näitä ulkonäköasioita koko ajan mieti, ei sellaiseen ole aikaa, mutta valehtelisin jos lähtisin väittämään, että olen täysin sujut tämän ulkonäkö muutoksen kanssa.