Näin kirjoitin Facebookiin eilen:

"Tämä ei ole ollut paras viikko elämästäni (ei toki onneksi huonoinkaan). 
Munuaisaltaantulehdus esikoisella, pari ampiaisenpistoa kuopuksella, huonosti nukutut yöt keskimmäisellä flunssan takia, itsellä flunssan lisäksi ab-kuuri johonkin beetahemolyyttiseen streptokokkiin ja ei-niin-mukavat-mutta-jo-tutut-nivelkivut... Duunissa ollut koko viikko älytön meininki (onneksi on ihanat kollegat ja ollut 4 hyvää sijaista)... Onneksi ei tarvinnut olla liikaa ylitöissä eilen, että keskimmäinen saatiin vietyä harrastukseen. Sitten se huono vanhempi fiilis miehen kanssa iskee kunnolla kun yhtäkkiä muistetaan, että keskimmäisellä on liput rakastamasa Hevisauruksen musikaaliin huomiselle ja ollaan unohdettu hommata kuopukselle lastenhoito (mies työtapahtumassa huomenna) siksi aikaa... Onneksi ollaan muistettu hankkia lahjat molemmille lasten kavereille, joiden synttäreille menevät sunnuntaina! 

Kaiken tämänkin häsläyksen aikana ehdin miettiä, että kun on nämä ja nämä oireet, niin onko syöpäni uusiutunut, pitäiskö soittaa... Tai itseasiassa ei pidä miettiä liikaa, pitää vaan nauttia tästä ajasta ja olla kiitollinen ja ja ja...

Ah, ihanat ruuhkavuodet!"

Tosiaan, viikko alkoi esikoisen munuaistulehduksella. Esikoisen ja minun antibiootit ovat vierekkäin sotkuisessa keittiössämme. Tiistaina piti kesken päivää hakea kuopus päiväkodista kun kaksi ampiaista olivat pistäneet poloista. Kyypakkaus vanukkaan avulla naamaan neljävuotiaalle ja läpsystä vaihto miehen kanssa, että mä pääsin töihin ja hän jatkoi töitä kotoakäsin. Keskimmäinen on saanut minulta flunssan ja nukkunut vielä tavallistakin levottomammin yönsä koko viikon...

Olimme siis ihan loppu koko perhe jo keskiviikkoon mennessä, mutta jotenkin sitä selvittiin tämäkin viikko. Ehkä selvisimme suhteellisen hyvin kun kaikki tahoillamme ymmärsimme, että huonomminkin voisi olla.  Esikoinen ymmärsi, että olisi voinut joutua osastolle hoitoon kuten toukokuussa, keskimmäinen ymmärsi, että esikoisella menee huonommin. Kuopus totesi, että onneksi häntä ei pistänyt ampiainen huuleen kuten äitiänsä lomamatkalla kaksi viikkoa aikasemmin. Minähän nyt tietenkin vertaan kaikkea siihen reilu neljän vuoden takaiseen tilanteeseen ja totean vähän kaikkeen, että ainakaan mulla tai mun perheenjäsenellä ei ole syöpää tai muuta vakavaa sairautta.

 

Stressi lisää riskiä sairastua syöpään, sitä toitotetaan siellä ja täällä. Yritän kovasti välttää stressiä. Stressaan melkein siitä, että pitää välttää stressiä.