Koittihan se, viime viikon tiistaina, viimeinen Herceptin-tiputus! Seitsemäntoista Herceptin-tiputusta siis nyt onnellisesti takana.

Samaisena tiistaina kävin myös selkärangan magneettikuvauksissa syöpätautien klinikalla. Onkologini passitti minut magneettikuvauksiin kipujeni takia, kun kivut eivät selittyneet TT-kuvissa syövällä. Odotan tuloksia lähipäivien aikana, en missään nimessä usko niiden liittyvän syöpään, vaan toivon, että sieltä jotain vaaratonta helposti hoidettavaa löytyisi. 

Selkärangan magneettikuvaukset ovat erittäin epämiellyttäviä. Lievästi klaustrofobisena se on aika pitkälle yksi inhottavimmista tutkimuksista joita olen joutunut läpikäymään. Puolitoista tuntia ahtautuneena sellaiseen ahtaaseen koneeseen, jonka katto on muutaman sentin päässä naamasta... onneksi sai edes kuulosuojaimista kuulla radiota. Mitään ei tosin väillä kuullokkeista kuulunut kun koneen meteli oli niin kova. (Hoitajat olivat taas kerran ihania, viimeisen päälle sympaattisia ja huumorintajuisia.)

Jossain vaiheessa kuitenkin aamulla ottamani kova kipulääke (ja varmasti erittäin huonosti nukuttu yö kuopuksen takia) alkoi vaikuttamaan niin, että nukahdin. Herätessäni kuullokkeessa kuuluvaan hoitajan ääneen tajusin taas olevani typerässä koneessa ja varjoaine (tai sattuma ja Tamofen) sai aikaan todella inhottavan kuuman aallon. Se oli todella ahdistava kokemus. Ei tosin yhtä inhottavaa kuin se kipu, mikä selässäni oli kun vihdoin koneesta pääsin ulos ja ylös makuulta... 

Magneettikuvauksen jälkeen oli sitten yksi "hyppytynti" ennen Herceptiniä. Kävelin hetken Meilahden sairaalaympäristössä ja palasin syöpätautien klinikan kahvioon syömään lounaan.

Vein suklaata ihanille neljännen kerroksen hoitajille viimeisen kerran kunniaksi. Osui todella mukava vierustoverikin viimeiselle tiputuskerralle ja aika kului taas kerran kuin siivillä kun höpötettiin niitänäitä vertaistoverin kanssa. Sain myös halata minua hoitaneita hoitajia. Vähän haikeetahan se oli, mutta niin kevyin mielin poistuin tiputuksen jälkeen hissillä alas ja ulos klinikalta.

OHI ON! varusmiespalveluksesta tuttu lausahdus. Tämän päättymisestä olen kuitenkin niin paljon onnellisempi kuin reilu kymmenen vuotta sitten päättyneestä varusmiespalveluksestani.