Eilen tuli iltapäivällä puhelu kötilöopiston naistentautien poliklinikalta. Hoitaja puhelimessa kertoi, että minulle on varattu ensi viikon keskiviikoksi aika erikoislääkärin vastaanotolle munasarjojen poistoa koskien. Hoitaja kertoi, että erikoislääkärillä on sinä päivänä lääketieteen opiskelijoita mukanaan vastaanotolla, ja aikaa poliklinikalla vierailuun kannattaa varata jopa kolme tuntia, sillä tulen tapaamaan samalla käynnillä myös anestesialääkärin sekä leikkausjonohoitajan. 

Tunteet ovat tästä nyt vähän ristiriitaiset. Enimmäkseen positiivisiä tunteita ehdottomasti; hienoa on se, että näyttäisi siltä, että munasarjojen poisto tehdään jopa ehkä jo joulukuussa, huonoa on vaan sellainen epämääräinen hassu pelko tai jännitys. Vaikka itsekin munasarjojen poiston kannalla olin, ja edelleen olen, niin ei kai se ikinä ole naisena niin yksinkertaisen helppoa luopua taas yhdestä naiseuden osastaan. Munasarjojen poisto ei tietenkään ole yhtä näkyvä kuin rinnan tai rintojen poisto, lapsiluku on täynnä; meillä on kolme tervettä lasta ja haluan ehdottomasti tehdä kaiken minkä vaan voin estääkseni syövän uusiutumisen...MUTTA mikä siinä on, että kuitenkin jostain ihmeen syystä jännittää. En osaa nimetä syytä jännitykseen, onko se "vain" itse toimenpide joka jännittää? onko se kuten jo mainitsin naiseuden menettämistä? Pelkäänkö sitä lopullisuutta, että lapsia ei lisää sitten voi tulla (vaikka kolme on aivan riittävä meille, niin kai se on luonnollista ihmiselle haluta pitää mahdollisuudet auki)?