torstai, 11. lokakuu 2018

Pinkkiä siellä, pinkkiä täällä.

Vaaleanpunaista siellä, vaaleanpunaista täällä. Pinkkiä siivousvälinettä yhdellä hyllyllä, toisella pinkkejä mukeja ja kolmannella pinkkejä leivonnaisia. Missään ei voi oikein välttyä siltä, että taas vietetään Roosa nauha -kuukautta. 

 

Mun rintasyöpäni ei ollut vaaleanpunaista hattaraa. Mun syöpäni ei ollut kuin lämmin tee siitä vaaleanpunaisesta kupista. Mun syöpäni oli pahimmillaan pelon ruskea väriltään. Ei täysin pilkkopimeän musta, sillä pahimpanakaan hetkenä mä en halunnut antaa periksi. Eikä sitäpaitsi musta ole rumaa. Musta on multa, josta kaikki syntyy tai saa uuden elämän. Sellaisen tylsän tavallisen kakan värinen oli mun syöpäni. Kuolleen kasvin värinen syöpä, ei todellakaan vaaleanpunainen. 

 

Monelle sairastavalle ja syöpäselviytyjälle tämä on vaikea kuukausi kun joka ihmeen paikassa toitotetaan vaaleanpunaista. Muistutetaan joka paikassa sairaudesta, joka harvalle on ollut helppo. Huudellaan miten lähes kaikki ovat elossa 5 vuotta diagnoosista. Annetaan ruusuisen vaaleanpunainen kuva viheliäästä, pirullisesta taudista, jonka hoidot voivat aiheuttaa elinikäisiä vaivoja vaikka itse taudista selviäisikin elossa. 

 

Kannan silti Roosa nauhaa rinnassani ylpeydellä vaikka se ei kuvastakaan minun syöpääni. Tiedän, että olen edes vähän osallistunut syöpätutkimuksen edistämiseen. Ostin koko perheelle nauhat  ja haastoin Facebookissa ihmisiä ostamaan nauhoja itselleen. Roosa nauha on minulle elintärkeä. Se ei ole mulle vaaleanpunaista kivaa tämä keräys, vaan mulle se on toivottavasti-saadaan syöpätutkimus-eteenpäin-jotta-kun-mun syöpä-uusiutuu-mun-ei-tarvitse-katsoa-valmiiksi-hautajaisvaatteita-lapsilleni-oman-äitinsä-hautajaisiin-keräys. 

 

torstai, 1. maaliskuu 2018

Minä elän 5 vuotta diagnoosista!

Tänään tulee kuluneeksi tasan 5 vuotta siitä, kun sain kuulla varmistuneen diagnoosin; oikeasta rinnastani löytyi aggressiivistä syöpää. Sain samantien ensimmäisen piikeistä, joiden tarkoitus oli kypsyttää sikiön keuhkoja, jotta vauva vatsassani kestäisi ennenaikaisen syntymän mahdollisimman hyvin. 

 

Alussa oli sokki. Paniikki. Tietenkin myös se aivan mieletön pelko. Sitten tuli itsesääli ja raivo; miksi minä! 

 

Aktiivihoitojen aikana oli yllättäen henkisesti helpompaa kuin niiden jälkeen kun tiesi, että syöpää pommitetaan kovilla aseilla. Aktiivihoitojen jälkeen orpo olo tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaikka kaiken piti olla hyvin ja tukkakin alkoi kasvamaan takaisin. Syvissä vesissä sukelsin kuolemanpelossa ja kaikki pienetkin oireet olivat mielessäni varmoja merkkejä syövän uusiutumisesta. 

 

Kuolemanpelon kanssa oppii elämään. Syövän uusiutumisen pelossa oppii elämään. Pelko on läsnä, mutta ei enää lamauttavana, vaan lailla työpaikalla olevan kusipää-kollegan, sen kanssa vaan on pakko tehdä töitä. 

 

En ole rakennuttanut uutta rintaa, enkä usko uskaltavani ryhtyä siihen prosessiin vieläkään. Olen osittain sujut yksitissisyyteni kanssa, vaikkakin pinnallisesti siitä kärsin tavalla ja toisellakin. 

 

Keskosesta on kasvanut vilkas, fiksu ja musikaalinen poika, joka ei äitinsä syöpähoidoista ensimmäisenä elinvuotena vaikuta traumatisoituneen. 

 

Pillerin otan kiltisti joka ilta pakkauksesta, jossa lukee "rintasyövän hoitoon". Pilleri, jonka kanssa minulla on todellinen viha-rakkaussuhde. En alle 30-vuotiaana olisi halunnut pillerin aiheuttamia vaihdevuosioireita sotkemaan ruuhkavuosia, mutta toisaalta haluan täysillä tehdä kaikkeni, jotta saan elää. Ja minähän elän vielä, 33-vuotiaana vaikka monet ennusteet eivät sitä luvanneetkaan! Viis oireista, minä elän! Seuraava kontrolli todennäköisesti toukokuussa ja siellä tietenkin toivon saavani ne maailman ihanimmat uutiset, eli syöpää ei havaita missään kehossani.

 

Minä elän! Hurraa! Jee, jess ja jippii! Mä rakastan elämistä! 

 

 

maanantai, 13. marraskuu 2017

Kohti unelmia!

Syksy on taas kerran sairauskierteistään, pimeydestään ja kiireistään huolimatta ollut aivan mahdottoman jännittävä, myös positiivisin tavoin. Ei siis ainoastaan sillä tavalla jännittävä, että joutuuko huomenna käyttämään lasta lääkärissä vai ei.

Minulla ei ole aikaa ajatella syöpää. Vertaistukiryhmien seuraaminen on ollut todella vähäistä ja välttelen aktiivisesti lukematta yhtäkään artikkelia, joka koskettaa aihetta syöpä. 

Ei se välttämättä pidemmän päälle ole terveellistä peittää pelkoja ja välttää pahoja tunteita, mutta just nyt musta tuntuu, että pelkopeikko on jo jonkin aikaa sitten mennyt talviunille. Toivoisin tietenkin, että pelkopeikko nukahtaisi lopulliseen uneen, mutta tiedän, että viimeistään keväällä se ilkeä äreä peikko heräilee kun 5-vuotiskontrolli lähestyy. Kevääseen on onneksi aikaa ja mä nautin kaikesta jännästä just nyt, myös sairastuvasta käsin. Pienet flunssat eivät tätä perhettä kaada!

Mielestäni jännittävin asia, mitä syksyllä on syksyllä tapahtunut, on irtisanoutuminen nykyisestä työstäni. Minä aloitan uuden työn vuoden alusta! Olen aivan järjettömän innoissani! Työ on askel kohti unelmia ja sellainen pesti, jossa voin oppia niin paljon hyödyllistä tulevaisuutta varten! Pitkästä aikaa unelmoin ja suunnittelen pidemmälle kuin parin kuukauden päähän. 

maanantai, 13. marraskuu 2017

Roosa lokakuu 2017

Näin kirjoitin Facebookin "Marika taistelee" sivuilleni 31.10.2017:

 

"Kuinka moni teistä seurasi Roosa nauha -iltaa televisiosta tänään? Minä en olisi lainkaan halunnut, mutta esikoinen (kohta 11v) halusi sitä kanssani katsoa. En olisi halunnut katsoa, sillä ruuhkavuodet päällä ja niin paljon muuta olisi mietittävää kuin syöpä. 

Kun edesmenneen Päivin pieni tytär sanoi, että "onneksi äiti ei kuollut lapsena, koska muuten meitä ei olisi" kyynelkanavat avautuivat eikä loppua näy. Muistelen kaikkia vertaistukiystäviäni, jotka ovat jättäneet pienet lapsensa syövän takia. 

Ajattelen myös tietenkin miten minun lapset voisivat olla vastaamassa johonkin ohjelmaan samalla tavalla, ja niin ajatteli tyttärenikin, esikoiseni. Minä olen jostain syystä elossa, ja olen ihan hemmetin kiitollinen siitä. Lapseni ovat myös kiitollisia siitä ihan sikasuperpaljon, vaikka eivät Luojan kiitos sitä aina ymmärrä."

 

 

 

Minä muuten vein Roosa nauha -päivänä työpaikkani kahvihuoneeseen geishaa ja Roosa nauha -pullia. Laitoin pöytään myös Roosa nauhoja ja tekstin, että nauhat maksavat 3€ ja herkuista saa maksaa omatuntonsa mukaan, lahjoitan jokaisen pennosen Roosa nauha -keräykseen. Arvatkaapa kuulkaas paljonko keräsin rahaa tällä tempauksella? Minäpä kerron... päivän lopulla keräysmukissa oli 85.....senttiä! ja pomoni osti yhden Roosa nauhan. Geishat ja pullat kylllä maistuivat kaikille. 

 

 

 

Roosa nauha -kuukausi on ohi, mutta lahjoittaa voi vuoden ympäri syöpätutkimukseen, joka oikeasti menee eteenpäin koko ajan!

torstai, 12. lokakuu 2017

"Anna mulle rohkeutta, että jaksan huomiseen"

"Anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään. Anna mulle aamurusko, anna usko elämään. Anna mulle rohkeutta, että jaksan huomiseen..."

Syksy ja lokakuu saapui, pimeyden keskellä pinkkiä taas. Tämä on viides lokakuu rintasyöpään sairastumiseni jälkeen. Minulta on kuollut monta vertaistukiystävää tämä aikana, pienten lasten äitejä ja vasta äitiydestä haaveilevia. 

Meidän keskimmäinen on kevään jälkeen joutunut pohtimaan paljon kuolemaa. Isomummu kuoli ja vähän sen jälkeen kuoli päiväkodintäti. Keväästä asti kuusivuotias on ahdistuneen ja peloissaan kysynyt milloin minä, äitinsä kuolee. Tavallisen äidin on varmasti helpompi kertoa lapselleen, että yleensä ihmiset kuolevat vanhoina kun omat lapsensa ovat aikuisia. Kuusivuotias on pari kertaa sanonut iltasadun jälkeen minulle, että ei usko, että minä elän niin kauan, että hän on aikuinen. Sydäntä puristi kun kuulin lapsen sanovan tuon lauseen. Sanoinkuvailematon on se ahdistava tunne kun lapsi odottaa varmistusta siitä, että hän on väärässä ja itse aikuisena on täysin epävarma olo siitä kuulostaako vastaus uskottavalta; "Uskon, että elän vanhaksi. Uskon, että elän kun sinulla on lapsia."

Huomenna on Roosa nauha päivä. Osta se Roosa nauha jos et jo ole. Nauha on muuten mielestäni siistein ikinä tänä vuonna! Kiitos Duudsonit! Tulee mieleen tämän vuoden nauhasta surunauha ja vahvuus. Anna toivoa, uskoa ja sitä kautta rohkeutta huomiseen lahjoittamalla edes pieni summa syöpätutkimukseen.

Katso myös YouTubesta dokumentti "Voimanlähde".

  • Henkilötiedot

    Blogissa seurataan 12/1984 syntyneen Marikan arkea, ajatuksia ja tapahtumia rintasyöpädiagnoosin jälkeen. Marikalla on 2006, 2011 ja 2013 syntyneet lapset. Syövästä: diagnoosi varmistui 1.3.-13 kasvain 5cm, syöpä duktaalinen, gr 3, HER-2 positiivinen, ER pos 50% PR neg, MIB 70 ja imusolmukkeista 5/24 saastuneita. Hoitoja: 6x sytostaattihoito (Taxotere + CEF) +sädehoito +"pitkä" Herceptin +5v hormoonihoito. Kuva: Kari Markovaara