maanantai, 13. marraskuu 2017

Kohti unelmia!

Syksy on taas kerran sairauskierteistään, pimeydestään ja kiireistään huolimatta ollut aivan mahdottoman jännittävä, myös positiivisin tavoin. Ei siis ainoastaan sillä tavalla jännittävä, että joutuuko huomenna käyttämään lasta lääkärissä vai ei.

Minulla ei ole aikaa ajatella syöpää. Vertaistukiryhmien seuraaminen on ollut todella vähäistä ja välttelen aktiivisesti lukematta yhtäkään artikkelia, joka koskettaa aihetta syöpä. 

Ei se välttämättä pidemmän päälle ole terveellistä peittää pelkoja ja välttää pahoja tunteita, mutta just nyt musta tuntuu, että pelkopeikko on jo jonkin aikaa sitten mennyt talviunille. Toivoisin tietenkin, että pelkopeikko nukahtaisi lopulliseen uneen, mutta tiedän, että viimeistään keväällä se ilkeä äreä peikko heräilee kun 5-vuotiskontrolli lähestyy. Kevääseen on onneksi aikaa ja mä nautin kaikesta jännästä just nyt, myös sairastuvasta käsin. Pienet flunssat eivät tätä perhettä kaada!

Mielestäni jännittävin asia, mitä syksyllä on syksyllä tapahtunut, on irtisanoutuminen nykyisestä työstäni. Minä aloitan uuden työn vuoden alusta! Olen aivan järjettömän innoissani! Työ on askel kohti unelmia ja sellainen pesti, jossa voin oppia niin paljon hyödyllistä tulevaisuutta varten! Pitkästä aikaa unelmoin ja suunnittelen pidemmälle kuin parin kuukauden päähän. 

maanantai, 13. marraskuu 2017

Roosa lokakuu 2017

Näin kirjoitin Facebookin "Marika taistelee" sivuilleni 31.10.2017:

 

"Kuinka moni teistä seurasi Roosa nauha -iltaa televisiosta tänään? Minä en olisi lainkaan halunnut, mutta esikoinen (kohta 11v) halusi sitä kanssani katsoa. En olisi halunnut katsoa, sillä ruuhkavuodet päällä ja niin paljon muuta olisi mietittävää kuin syöpä. 

Kun edesmenneen Päivin pieni tytär sanoi, että "onneksi äiti ei kuollut lapsena, koska muuten meitä ei olisi" kyynelkanavat avautuivat eikä loppua näy. Muistelen kaikkia vertaistukiystäviäni, jotka ovat jättäneet pienet lapsensa syövän takia. 

Ajattelen myös tietenkin miten minun lapset voisivat olla vastaamassa johonkin ohjelmaan samalla tavalla, ja niin ajatteli tyttärenikin, esikoiseni. Minä olen jostain syystä elossa, ja olen ihan hemmetin kiitollinen siitä. Lapseni ovat myös kiitollisia siitä ihan sikasuperpaljon, vaikka eivät Luojan kiitos sitä aina ymmärrä."

 

 

 

Minä muuten vein Roosa nauha -päivänä työpaikkani kahvihuoneeseen geishaa ja Roosa nauha -pullia. Laitoin pöytään myös Roosa nauhoja ja tekstin, että nauhat maksavat 3€ ja herkuista saa maksaa omatuntonsa mukaan, lahjoitan jokaisen pennosen Roosa nauha -keräykseen. Arvatkaapa kuulkaas paljonko keräsin rahaa tällä tempauksella? Minäpä kerron... päivän lopulla keräysmukissa oli 85.....senttiä! ja pomoni osti yhden Roosa nauhan. Geishat ja pullat kylllä maistuivat kaikille. 

 

 

 

Roosa nauha -kuukausi on ohi, mutta lahjoittaa voi vuoden ympäri syöpätutkimukseen, joka oikeasti menee eteenpäin koko ajan!

torstai, 12. lokakuu 2017

"Anna mulle rohkeutta, että jaksan huomiseen"

"Anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään. Anna mulle aamurusko, anna usko elämään. Anna mulle rohkeutta, että jaksan huomiseen..."

Syksy ja lokakuu saapui, pimeyden keskellä pinkkiä taas. Tämä on viides lokakuu rintasyöpään sairastumiseni jälkeen. Minulta on kuollut monta vertaistukiystävää tämä aikana, pienten lasten äitejä ja vasta äitiydestä haaveilevia. 

Meidän keskimmäinen on kevään jälkeen joutunut pohtimaan paljon kuolemaa. Isomummu kuoli ja vähän sen jälkeen kuoli päiväkodintäti. Keväästä asti kuusivuotias on ahdistuneen ja peloissaan kysynyt milloin minä, äitinsä kuolee. Tavallisen äidin on varmasti helpompi kertoa lapselleen, että yleensä ihmiset kuolevat vanhoina kun omat lapsensa ovat aikuisia. Kuusivuotias on pari kertaa sanonut iltasadun jälkeen minulle, että ei usko, että minä elän niin kauan, että hän on aikuinen. Sydäntä puristi kun kuulin lapsen sanovan tuon lauseen. Sanoinkuvailematon on se ahdistava tunne kun lapsi odottaa varmistusta siitä, että hän on väärässä ja itse aikuisena on täysin epävarma olo siitä kuulostaako vastaus uskottavalta; "Uskon, että elän vanhaksi. Uskon, että elän kun sinulla on lapsia."

Huomenna on Roosa nauha päivä. Osta se Roosa nauha jos et jo ole. Nauha on muuten mielestäni siistein ikinä tänä vuonna! Kiitos Duudsonit! Tulee mieleen tämän vuoden nauhasta surunauha ja vahvuus. Anna toivoa, uskoa ja sitä kautta rohkeutta huomiseen lahjoittamalla edes pieni summa syöpätutkimukseen.

Katso myös YouTubesta dokumentti "Voimanlähde".

torstai, 14. syyskuu 2017

Roosa lokakuu tulee, ideoita kaivataan!

Hei Roosa lokakuu ja Roosa nauha -päivä tulee ihan kohta! Nyt heittäkää tänne (tai Facebookin sivulle) ideoita tempauksiin, tapoihin tms. jolla osallistua! Saa haastaa, kutsua ja heittää naurettaviltakin kuulostavia ideoita! 

(Teille, jotka ette ole tutustunut tarinaani ennen, niin lyhyesti: Sain aggressiivisen rintasyöpä-diagnoosin ollessani 28-vuotias ja viimeisilläni raskaana. Olin juuri synnyttänyt kolmannen lapsemme kun sain kuulla, että minulta poistetaan rinta... Tarkemmin ja tästä eteenpäin voi sitten halukkaat lukea ihan pitkän kaavan mukaan.)

Olen jo ennen omaa sairastumista osallistunut tavalla tai toisella Roosa nauha -keräyksiin, onhan äitini sairastanut rintasyövän kaksi kertaa. Roosa Nauha -keräyksillähän kerätään rahaa mm. syöpätutkimukseen. Ilman kaikenlaisia läpimurtoja syöpätutkimuksessa tuskin olisin elossa nyt. Voi hyvinkin olla, että kuopukseni ei enää edes muistaisi äitiään, sillä olisin ollut kuollut jo jonkin aikaa. Olen erittäin onnellinen, että hienot tutkijat löysivät HER-2 tekijän ja sille täsmälääkkeen, jota minäkin kiitollisena sain. Moni levinnyttäkin syöpää sairastava saa entistä enemmän lisäaikaa ja toivoa, kiitos koko ajan etenevän syöpätutkimuksen. Kiitos siis kaikille, jotka olette syöpätutkimusta tavalla tai toisella tukeneet, olette antaneet minulle ja monelle muulle kallisarvoista elinaikaa. Olen tämän asian toki monta kertaa aikaisemmin sanonut, mutta tästä ei voi jauhaa liikaa, tämä on elintärkeää! 

Reippaasti vaan heittämään siis ideoita, haasteita tai vaikka kutsuja!

lauantai, 9. syyskuu 2017

Ei mikään elämäni paras viikko takana. Silti siitäkin selviydyttiin!

Näin kirjoitin Facebookiin eilen:

"Tämä ei ole ollut paras viikko elämästäni (ei toki onneksi huonoinkaan). 
Munuaisaltaantulehdus esikoisella, pari ampiaisenpistoa kuopuksella, huonosti nukutut yöt keskimmäisellä flunssan takia, itsellä flunssan lisäksi ab-kuuri johonkin beetahemolyyttiseen streptokokkiin ja ei-niin-mukavat-mutta-jo-tutut-nivelkivut... Duunissa ollut koko viikko älytön meininki (onneksi on ihanat kollegat ja ollut 4 hyvää sijaista)... Onneksi ei tarvinnut olla liikaa ylitöissä eilen, että keskimmäinen saatiin vietyä harrastukseen. Sitten se huono vanhempi fiilis miehen kanssa iskee kunnolla kun yhtäkkiä muistetaan, että keskimmäisellä on liput rakastamasa Hevisauruksen musikaaliin huomiselle ja ollaan unohdettu hommata kuopukselle lastenhoito (mies työtapahtumassa huomenna) siksi aikaa... Onneksi ollaan muistettu hankkia lahjat molemmille lasten kavereille, joiden synttäreille menevät sunnuntaina! 

Kaiken tämänkin häsläyksen aikana ehdin miettiä, että kun on nämä ja nämä oireet, niin onko syöpäni uusiutunut, pitäiskö soittaa... Tai itseasiassa ei pidä miettiä liikaa, pitää vaan nauttia tästä ajasta ja olla kiitollinen ja ja ja...

Ah, ihanat ruuhkavuodet!"

Tosiaan, viikko alkoi esikoisen munuaistulehduksella. Esikoisen ja minun antibiootit ovat vierekkäin sotkuisessa keittiössämme. Tiistaina piti kesken päivää hakea kuopus päiväkodista kun kaksi ampiaista olivat pistäneet poloista. Kyypakkaus vanukkaan avulla naamaan neljävuotiaalle ja läpsystä vaihto miehen kanssa, että mä pääsin töihin ja hän jatkoi töitä kotoakäsin. Keskimmäinen on saanut minulta flunssan ja nukkunut vielä tavallistakin levottomammin yönsä koko viikon...

Olimme siis ihan loppu koko perhe jo keskiviikkoon mennessä, mutta jotenkin sitä selvittiin tämäkin viikko. Ehkä selvisimme suhteellisen hyvin kun kaikki tahoillamme ymmärsimme, että huonomminkin voisi olla.  Esikoinen ymmärsi, että olisi voinut joutua osastolle hoitoon kuten toukokuussa, keskimmäinen ymmärsi, että esikoisella menee huonommin. Kuopus totesi, että onneksi häntä ei pistänyt ampiainen huuleen kuten äitiänsä lomamatkalla kaksi viikkoa aikasemmin. Minähän nyt tietenkin vertaan kaikkea siihen reilu neljän vuoden takaiseen tilanteeseen ja totean vähän kaikkeen, että ainakaan mulla tai mun perheenjäsenellä ei ole syöpää tai muuta vakavaa sairautta.

 

Stressi lisää riskiä sairastua syöpään, sitä toitotetaan siellä ja täällä. Yritän kovasti välttää stressiä. Stressaan melkein siitä, että pitää välttää stressiä. 

  • Henkilötiedot

    Blogissa seurataan 12/1984 syntyneen Marikan arkea, ajatuksia ja tapahtumia rintasyöpädiagnoosin jälkeen. Marikalla on 2006, 2011 ja 2013 syntyneet lapset. Syövästä: diagnoosi varmistui 1.3.-13 kasvain 5cm, syöpä duktaalinen, gr 3, HER-2 positiivinen, ER pos 50% PR neg, MIB 70 ja imusolmukkeista 5/24 saastuneita. Hoitoja: 6x sytostaattihoito (Taxotere + CEF) +sädehoito +"pitkä" Herceptin +5v hormoonihoito. Kuva: Kari Markovaara