Kuopus ja minä olemme tällä hetkellä kaksin kotona flunssan väsyttäminä. Esikoinen koulussa, mies töissä ja keskimmäinen pääsi vanhempieni luokse päiväksi ulkoilemaan ja leikkimään. 

Vatsatauti siis selätettiin ja flunssa vastaanotettiin heti perään. Tällaiset pikkutaudit osaan kyllä nykyään laittaa oikeaan perspektiiviin, mutta en minä silti nauti tästä energiattomasta tilasta. Juuri kun olin päässyt kuntoilun makuun niin pöpöt hyökkää, höh. 

Kuopus on ihanaa seuraa, flunssasta huolimatta. Kuusihampainen pusuttelija, joka sanoo selvästi jo kaksi sanaa, osoittelee, taputtelee ja hytkyy musiikin tahtiin. Kuukauden päästä viimeinenkin lapseni vauva-vuosi päättyy. Ihana, ihana vauvamme, joka ei vielä pitkään aikaan ymmärrä miten pelottavaa hänen elämänsä alkuvaiheet oli äidilleen. Vauvamme ei tule ikinä onneksi muistamaan niitä hetkiä kun äitinsä kuolemanpelossa purskahteli itkuun öisin katsellessaan häntä.

 

 

Olen tässä parina päivänä lukenut Marja Aarnipuron kirjoittamaa "Rintasyövän jälkeen"-kirjaa. Olen jo lukenut yli puolen välin ja voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille, etenkin rintasyövän kokeneille. Kirjassa on mahtavia "tietolaatikoita" Aarnipuron omien kokemusten lisäksi. Kirja on lämmin ja virkistävän rehellinen.

Kirjassa on paljon minulle tuttuja tuntemuksia ja kokemuksia, mutta paljon myös asioita, jotka eroavat minun taipaleestani, kokemuksistani ja näkemyksistäni. Vaikka kaksi ihmistä käyvät läpi saman sairauden, eivät kokemukset välttämättä kaikessa ole samanlaiset, mutta paljon samaa voi silti löytyä.

Vertaistuki lohduttaa, antaa toivoa ja tietoa. Vertaistuki voi silti myös olla ahdistavaa, mutta minä koen sen kuitenkin loppupeleissä siedettävänä uhrauksena sille kaikelle positiiviselle mitä kyseiseltä tuelta saa.

Teen laajemman "kirja-arvostelun" kun olen lukenut kirjan loppuun (korostan vielä, että tämä ei ole maksettu mainos, edelleenkään blogiani ei ole mikään taho lähestynyt markkinointi-mielessä...).