Tänään kävin taas Herceptin-hoidon takia ultrauttamassa sydämeni. Olin varautunut pitkään odotteluun sydäntutkimusosaston odotustilassa, mutta juuri kun olin kirjoittanut ensimmäisen sanan Apu-lehden kryptoon hoitaja jo kutsuu minut sisään. Tuttu juttu on jo tämä sydämen ultra, anturit kun hoitaja oli asettanut paikoilleen paljaalle rintakehälleni melkein torkahdin odottaessani lääkäriä saapuvaksi. Se kertonee kai sen, että en osannut jännittää tutkimusta. Tai toisaalta se kertoo myös sen, että pienten lasten äiti kun saa tuollaisen ruhtinaallisen oman lepoajan niin se pitää käyttää hyödyksi rentoutumiseen.

Kohtelias mieslääkäri esitteli itsensä, mutta mukana oleva kandityttö ei esittäytymistä nähnyt tarpeelliseksi. Tämä lääkäri oli paljon kovakouraisempi kuin edelliset sydämen ultraajat ja välillä teki tutkimus oikein kipeääkin. Tarkkailin lääkärin ilmettä tutkimuksen aikana ja ihailin sitä ilmeettömyyttä. Monet kohtaamani lääkärit ovat varmasti aivan voittamattomia pokerissa, en uskaltaisi lähteä haastamaan heitä peliin. Tottakai mietin, että nyt siellä ultratessa näkyy kasvain toisessakin rinnassa tai ainakin vakava sydänvika jonka Herceptin aiheuttanut, ei tämä muuten sattuisi...

Vieressä olevalle kandille kyllä kertoi lääkäri mitä näkyi (ja onneksi minä nyt sydämen perusanatomian tuntevana ymmärsin suurimman osan mistä oli puhe) mutta minulle ei juuri viitsitty puhua siitä mitä monitorissa näkyi. Sen verran kuitenkin minullekin kerrottiin että vuotoa on jossain, mutta oireita jos ei ole, niin se ei haittaa kuullema. hmmm.... hieman kyllä pisti huolestumaan nyt tuo, mutta aion kiltisti nyt odottaa syöpäklinikan lausuntoa asiasta. Mikäli ymmärsin oikein tämä ei pitäisi vaikuttaa hoitoihini millään tavalla ultraavan lääkärin mukaan. Olen rauhallinen. Tai no, en ihan rauhallinen, mutta aion yrittää olla. Mutta ajattelen vaikka tässä pari päivää sitä lottovoittoa millä päästäisiin perheen kanssa jonnekin kivalle reissulle kesällä, kyllä tämä sydämen asia sitten jää taka-alalle.