Tänään kävin oman terveyskeskuksen laboratoriossa (taas kerran muuten loistavaa palvelua) antamassa verinäytteen, jonka tulokset kuulen huomenna onkologin vastaanotolla. Huomenna kyse siis pienimuotoisemmasta ylimääräisestä puolitoistavuotis-kontrollista. Syy ylimääräiseen kontrolliin on lähinnä jatkuvat selkäkivut, ja se tosiasia, että syöpäni oli suuren uusiutumisriskin omaavaa sorttia.

Jännittääkö huominen? Kyllä. Tottakai. Ei ihminen voi tällaiseen oikeasti tottua niin paljon, ettei joka hitsin kerta jännittäisi. Mielessähän se pyörii vieläkin harva se päivä, se syöpä ja kaikki siihen liittyvä. Tunnen niin usein olevani kävelevä aikapommi, odottaen vaan, että milloin se kamaluus päättää uusiutua, levitä ja nujertaa minut lopullisesti. Onneksi suurimman osan ajasta käytän itseni psyykkaamiseen siihen, että turha elää pelossa, pelko ei ainakaan anna lisää elinvuosia. Pakko kuitenkin edelleen on tehdä kaikkeni, etten tällaisina jännityksen hetkillä vajoaisi nurkkaan kyykkyyn itkemään ahdistustani. 

Sitkeää flunssaa lukuunottamatta on kuitenkin terve olo, enkä usko, järjellä kun ajattelen, että mitään pahaa huomenna selviää. Järjellä kun ajattelen asiaa, tiedän, että selkäkipuni johtuvat selkärangan kulumista, välilevynpullistumisista ja huonoista yöunista huonolla patjalla. En kuitenkaan voi itselleni mitään, että olen ihminen, joka ei pysty ajattelemaan oikeastaan ikinä pelkästään järjellä, tunteet tulevat aina mukaan sekoittamaan pakkaa.