Huomenna tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta siitä kun virallisesti sain kuulla syövän hyökänneen kehooni. Taistelu suuren tuntemattoman pahuuden kanssa alkoi. Monet eivät pidä taistelu-sanan sekoittamista syöpään, sillä eihän ihminen loppujen lopuksi kovin paljon voi taistelulla itseänsä parantaa.  Ei voi verrata taitavaa taistelijaa sodassa ja syöpätaistelijaa kaikilla tavoin toisiinsa. Minua se on vain alusta asti auttanut; sellainen taistelu-asenne, ettei jäädä tuleen makaamaan. 

Kolme vuotta on kulunut, eikä aika ainakaan vielä ole kullannut muistoja, enkä ole kiitollinen syövälle yhtään mistään vieläkään. Kuten olen ennenkin monin eri tavoin sanonut ja kirjoittanut; jos syöpä on tehnyt minusta paremman ihmisen olisin ihan mielelläni elänyt vähän huonompana ihmisenä, ei olisi mua haitannut yhtään. 

Pitkä on se lista mitä kaikenlaista kakkaa syöpä on mulle kolmen vuoden aikana aiheuttanut (vaikka itse syöpähän leikattiin pois 15.3.2013). Listan kohdat eivät saa aikaiseksi minussa kiitollisuuden tunnetta. Olen silti pikkuhiljaa, pala palalta, arpi ja vaiva kerrallaan tavallaan hyväksymässä listan kohtia. Hyväksymässä, että tämä nyt sattui juuri minulle, mutta en voi jäädä ojan pohjalle, en keskelle junaraiteita makaamaan. Elämä jatkuu ja mulle on annettu tämä elämänkokemus, joka on mua muokannut, kuten moni muukin elämänkokemus 31-vuotisen elämäni aikana. 

Meidän kuopus oli vasta vatsassani kuullessani syöpädiagnoosini. Nyt hän on hurjan energinen, lauleskeleva ja puhelias hassuttelija, joka täyttää kolme vuotta tämän viikon lopulla. Keskimmäinen, joka ei ollut ehtinyt täyttää 2 vuotta kun äitinsä tissi poistettiin, on nykyään herkkä, fiksu ja tarkkanäköinen kohta viisi vuotta täyttävä telinevoimistelijan alku. Esikoinen, joka omasi sytostaattihoitojen takia kaljun äidin kun aloitti ensimmäisen luokan koulussa, on nyt huumorintajuinen, älykäs ja luova partiolainen/vapaapalokuntalainen. Kaikki ovat empaattisia ja tempperamenttisia huippu-ihania tyyppejä.

Olen tällä hetkellä niin väsynyt kaikenlaisiin kipuihin ja vaivoihin. Uskomattoman, sanoinkuvailemattoman kiitollinen olen silti siitä, että saan elää näitä ihanan-kauheita ruuhkavuosia, nauttien (ja välillä vähemmän nauttien) tästä kaikesta ilosta, kiukusta, arjesta ja juhlasta.