Tulenko aina ajatelleekseni miten paljon läheiseni pelkäävät puolestani? Minun on myönnettävä, että en. Olen inhottavasti välillä sellaisessa kuplassa, jossa ilkeästi ajattelen, että minähän se tässä pelkään eniten, jännitän ja stressailen kaikenlaisia oireita suuremmin kuin muut, sillä tapahtuuhan se juuri minulle.

Aviomieheni on rehellisesti alusta asti myöntänyt, että pelkää. En tiedä olisiko reilumpaa olla kertomatta välillä oireistani ja vaivoistani miehelleni, säästää hänet edes osittain kaikelta pelolta? Kun laitan itseni hänen (tai kenen tahansa muun läheiseni asemaan) muistan taas tulla ulos kuplastani ja kunnioittaa sitä, että minusta välitetään ja minun toivotaan olevan terveenä vielä monen monta vuotta. Onko oikea tapa kunnioittaa sitten se, että kertoo kaiken kaikesta peittelemättä mitään, vai onko se sitä, että jokusen kerran jättää väliin valittamatta ja kantaa välillä kokonaisuudessaan pelon painon jakamatta taakkaa?

Uskon ajattelevani syöpää enemmän kuin esimerkiksi mieheni, sillä olenhan minä se meistä, jolla on se paska tauti ollut. Tärkeää on kuitenkin muistaa mitä mieheni, esikoiseni (ainoa kolmesta, joka muistaa mitä tapahtui ja tajuaa pelätä), vanhempani, siskoni, ystäväni, appivanhempani ja sukulaiseni ovat käyneet läpi näiden kahden vuoden aikana.

- Kuoleeko Marika/vaimoni/äitini/tyttäreni/siskoni...?

- Mitä voin sanoa lohduttaakseni, pitääkö mun lohduttaa?

- Mistä voin puhua, pitääkö välttää joitakin puheenaiheita?

- Saako valittaa pienistä asioista, Marikalla on kuitenkin ollut syöpä?

- Marika valittaa selkäkipuja/pitkittynyttä flunssaa/tms, onkohan tämä Marikan viimeinen pääsiäinen?

- Mua hävettää niin, etten tukenut silloin vaikeina hetkinä, joten enhän voi enää pyytää kylään, eihän Marika enää mua halua nähdä?

 

Nämä ja monta muuta kysymystä ovat todennäköisesti aika monen syövän sairastavan tai sairastaneen läheisen päässä, vaikka eivät olekaan juuri Marikan läheisiä. Läheisen rooli vaikea. Näytelmässäkin pääroolin näyttelijä saa huomiota, ylistystä ja nimensä mainoksiin, mutta sivuroolin näyttelijät jäävät usein pimentoon, vaikka ilman sivurooleja ei näytelmä olisi yhtä onnistunut. Sivurooli voi olla koko näytelmän kannatteleva tukipilari, piste iin päälle ja se täydellinen loppusilaus.

Kiitos siis omille ihanille läheisilleni, kiitos, että olette olemassa ja välitätte juuri minusta. Paljon voimia toivon teille kaikille sairastaneen tai sairastavan läheisinä oleville, annan teille ison virtuaalihalin! Olette omille läheisillenne ihan varmasti tärkeitä, vaikkei kuplastaan sairastunut aina jaksa tulla ulos sitä toitottamaan.