Torstaina oli radiohaastattelu ja ylen vaaligallerian kuvaukset, joita jännitin 2-vuotiskontrollin sijasta oikein olan takaa. Tein sen osittain tietoisesti, että jännitin eduskuntavaali-asioita enemmän kuin oikeasti pelottavia asioita. Onnistuin hyvin missiossani; en ehtinyt kauan jännittää torstaina kunnolla onkologin tapaamista kun olin niin helpottunut siitä, että haastattelut olivat ohi.

Kävellessäni Meilahden Syöpätautien klinikalle Pasilan Ylen isolta pajalta ihanassa keväisessä ilmassa, aloin vasta kunnolla pohtimaan tulevia tuloksia. Totesin itselleni, että kaikki hyvin, en tule saamaan huonoja uutisia, eihän se ollenkaan nyt sopisi kaiken tämän ihanuuden keskelle mikä on tapahtumassa. Sitten, kilometri kävelyä myöhemmin, totesin, että vaikka mulla on ne suuret maksametastaasit ja elinaikaa annetaan hyvin vähän siitä huolimatta, että hoidot aloitetaan uudestaan, en anna periksi. Hetkellisesti olin sujut siinä myös huonojen uutisten kanssa. Liekö kevätaurinko sekoittanut pään? Vai helpotus haastattelujen jälkeen? 

Ihana onkologini kuitenkin heti totesi, että kaikki hyvin, ei mitään merkkejä missään, että syöpä olisi tekemässä uutta hyökkäystä. En voi kehua onkologiani liikaa, hän on vaan niin kultainen! Hän kertoi, että oli melkein edellisenä iltana soittanut minulle hyvistä uutisista kun oli ollut niin helpottunut nähdessään tulokset. 

Lisää torstaisesta syöpätautienklinikan käynnistä kirjoitan ajan kanssa. Pahoinvoinnista, laihtumisestani ja muista oireista huolimatta, minulla ei siis ole syöpää! Lisää jatkoaikaa siis tiedossa, mahtavaa!