Parin kolmen viikon sisään on mahtunut meidän perheen arkeen enterorokkoa, vatsatautia ja epämääräistä kuumeilua. Yöunet ovat olleet vähissä ja vuorotellen olemme miehen kanssa joutuneet olemaan poissa töistämme, itse sairastellessamme tai lasten sairastelujen takia. Normaalia lapsiperhearkea siis, josta olen päättänyt nauttia sairasteluista huolimatta. Normaalit pikkutaudit eivät tätä paattia saa uppoamaan, meidän perhe tietää, että pahemmastakin on selvitty. Silti kauhean paljon ylimääräisiä voimia ei ole ollut lähiaikoina. Olen toki potenut huonoa omaatuntoa siitä, että työpaikallani kolleegani joutuvat tekemään minunkin osuuden työtehtävistä, mutta olen kovasti psyykannut itseäni ajattelemaan, että minähän en vallitsevalle tilanteelle mitään voi, tilanteesta pitää tehdä vain paras mahdollinen, enempään ei kukaan pysty.

Kun kuluneiden viikkojen aikana kuullut monta huonoa uutista tuttujen ja vertaistuki-ystävien tilanteista (yksi terminaalivaiheessa ja peräti kolme saanut uutisen taudin uusiutumisesta tai levinneisyydestä) ei pienet vatsataudit tunnu kovin suurilta. Haluan korostaa, etten edelleenkään ole kiitollinen syövälle siitä, että se paska antoi minulle oikeanlaista perspektiiviä elämään, mutta onhan se tosiasia, että en minä enää jaksa valittaa niin paljon ja usesti pikkujutuista kuin ennen. Mielelläni kuitenkin, jos saisin valita, omaisin sen perspektiivin elämässä, jossa voidaan sosiaaliseen mediaan valittaa miten pepuista maanantait ovat, elämää ilman syövän varjoa en vaan tule ikinä enää kokemaan. Syövän varjossa eläminen on kuitenkin huomattavasti mieluisampaa kuin sen kidassa eläminen.

Kaksivuotiskontrolli on 10.3. Maaliskuun alussa käyn taas kaikenlaisissa tutkimuksissa; mammografiassa, ultrassa ja TT-kuvauksissa, sekä verikokokeissa. Yllättäväähän ei ole, että olen jo kuukauden ainakin kärsinyt ihmeellisestä pahoinvoinnista, väsymyksestä ja vatsan turvotuksesta. Tietenkin olen diagnosoinnut itselleni yön pimeinä tunteina ystäväni Googlen avulla suuret maksametastaasit. 

Onneksi tällä hetkellä on niin paljon muutakin meneillään kuin syöpä. Syöpää ei onneksi ehdi miettiä kuin harvoina hiljaisina hetkinä, ennen nukahtamista lähinnä. Jännittäviä asioita tapahtuu ja on tapahtumassa, olen erittäin kiitollinen siitä, että saan ja olen saanut hienoa uusia kokemuksia.

En voi ihan vielä paljastaa mitä jännittäviä asioita on tapahtumassa, sillä nämä jännittävät asiat eivät aivan vielä ole kiveen hakattu. Lähipäivien aikana kuitenkin selviää, tuleeko tämän vuoden keväästä jännittävä vai todella jännittävä.