Olenko nyt, lähes kaksi vuotta syöpädiagnoosista, "sujut" oman muuttuneen vartaloni kanssa?

- Olen, jos se tarkoittaa sitä, etten pillahda itkuun kun näen alastomana peilikuvani.

- Olen, jos se tarkoittaa, etten peittele vajavaista rintavarustustani esimerkiksi uimahallin suihkutiloissa. 

- En ole, jos se tarkoittaa sitä, että pitäisin itseäni seksiksikkäänä.

 

Jäljellä oleva rinta on minulle pelkästään muistutus siitä, että vielä kaksi vuotta sitten minulla oli kaksi kaunista rintaa. Jäljellä oleva rinta ei ole mielestäni yksinään kaunis, seksikäs tai oikeastaan mitään muuta kuin uloke ylävartalossani. 

Olen edelleen surullinen ja ehkä jopa vihainenkin rinnan menetyksestä, mutta niin epäreilulta se ei enää tunnu. Minä olen elossa, kun taas liian monet nuoret vertaistukiystäväni eivät ole. En kadu rinnan poistoa, munasarjojen- tai kohdunpoistoa, kaikki vaan mahdollinen pois! Minä haluan elää!

Eloonjäämisestä kiitollisena silti mietin paljon tällaisia pinnallisia asioita, vaikka toki yritän saada ajatukseni keskittymään siihen kiitollisuuteen. Naisellisuuteni ei ole menetetyssä rinnassa. Naisellisuuteni ei myöskään kadonnut mihinkään munasarjojen tai kohdun poistojen yhteydessä. Olen nainen ja tunnen olevani ihan yhtä naisellinen kuin ennenkin, mutta en vaan ole seksikäs nainen.

En kuitenkaan kadu, että kieltäydyin korjausleikkauksesta, uudesta tissistä. Mitä enemmän olen tarinoita korjausleikkauksesta lukenut ja kuullut, sitä enemmän olen varma, että tein oikean päätöksen kun päätin odottaa leikkauksen kanssa. Pienimmät lapset ovat liian pieniä siihen, että vain pinnallisista syistä minä nyt tässä hankkisin uuden tissin itselleni ja hyvässä tapauksessa toipuisin toimenpiteestä "vain" pari kuukautta. 

 

Keskimmäinen (3v7kk) on alkanut esittämään kaikenlaisia hienoja kysymyksiä, etenkin äitinsä iloksi, äidilleensä äidistään. Saunassa lauantaina alkoi hän juttelemaan siitä, miten hän pienenä joi maitoa äidin tissistä ja miten hän oli äidin masussa ihan pikkuruisena. Jutustelun jälkeen tuli kysymykset kuin salamat; "miski äidin toinen tissi leikattiin pois, leikattiinko se saskilla? leikkasiko mamma sen itse saskilla?" ja kun näihin kysymyksiin oli vastattu asiallisesti ("mamman tississä oli iso syöpä-pipi, joka piti saada pois ja siksi tissi jouduttiin poistaa, lääkäri poisti sen veitsellä ja se ei sattunut ollenkaan kun mamma nukkui") jatkoi lapsi; "mistä minä tulin ulos mamman masusta? tulinko minä tuosta (osoittaa pienenpientä arpea, joka tullut munasarjojen- ja kohdunpoiston yhteydessä) vai mistä? Tähän kysymystulvaan en ollut yhtä varautunut, joten vastaukset eivät olleetkaan niin tarkoin harkittuja ("hmm....vauvat tulee ulos sellaisesta ööh... reiästä, joka on pepun lähellä..."). Lapsi siihen sitten vaan hihitteli, että "sitten mamma kakkasi minun päälleni" ja vaihtoi puheenaihetta siihen miten hän saa kiroilla kun hän on aikuinen...

 

Ylihuomenna minulla alkaa todella pitkästä aikaa vakituinen työ. Säännöllinen kuukausipalkka houkutteli sen verran, että päätin ottaa vastaan oman alan (hoito-alan) vakituisen työpaikan. Vakituinen työpaikka on kuitenkin tässä taloudellisessa tilanteessa todella hieno juttu. Kirjoittamisesta haaveilu ei silti lopu, uuden vuoden lupauskin liittyi kirjoittamiseen. Politiikan sarallakin tapahtuu paljon jännää ja odotan innolla mitä juuri alkanut vuosi tuo tullessaan.

Onnellista uutta vuotta!