En ole tarkoituksella ollut kirjoittamatta blogia. Paljon olen kuitenkin kirjoitellut, ja siksi blogi on jäänyt taustalle vähän vahingossa. Olen oikein lapsellisen innostuneena aloittanut kirjoittamaan fiktiivistä romaania (en siis mitään omaelämänkertaa), todennäköisesti ihan omaksi ilokseni vain. Oikeastaan, ei se nyt niin "vain" ole. Olen huomannut, että se on todella terapeuttista, rentouttavaa ja jännittävää sukeltaa siihen mun fiktiiviseen maailmaan henkilöhahmojeni päiden sisälle. Näytteleminen saa aikaan samanlaisen tunteen. Olen aina pitänyt näyttelemisestä, silloin kun saa hetkeksi uppoutua jonkun muun sielun maisemiin, kuvitella olevansa joku muu, jolla kuitenkin saattaa olla paljon samoja tuntemuksia ja kokemuksia kuin itsellään, mutta näkee ja kokee kaiken eri silmin ja toimii mahdollisesti täysin toisin kuin itse toimisi.

Syövän rintamalla ei mitään uutta. Rintamalla nyt siis ainakin tulitauko, mutta toivon ja uskon, että kyseessä lopullinen rauha.

Ensi viikolla menen tapaamaan kirurgia. Kirurgin kanssa on tarkoitus keskustella rinnan rekunstruktiosta, eli uuden tissin rakentamista poistetun paikalle. En ole vieläkään varma haluanko keskustelun päätteeksi, että kirurgi laittaa minut leikkausjonoon.

Leikkaus on aina leikkaus. Leikkauksissa on aina riskinsä ja toipumisaikakin tulee olemaan monta viikkoa taas. Kuopuskin on niin pieni vielä, että sitten on taas hankittava kaikenlaista ylimääräistä apua ja olla riippuvainen muiden avusta... Toisaalta taas, käsittääkseni ottaisivat vatsarasvojani siihen uuteen tissiin. Vatsarasvoista eroon pääseminen kyllä kiinnostaa... voisivat samantien tehdä toisenkin rinnan ja massaahan löytyisi ainakin C-kupin tisseihin ihan heittämällä... vitsit sikseen, kyllähän se helpottaisi vaatteiden valintaa, jos arven tilalla olisi rinta, ja kuulema elämänlaatuakin parantaa. Uskon, että päätöksen teen vasta kun olen keskustellut kirurgin kanssa.

Lapsilla on kaikilla kolmella asiat oikein hyvin. Tokaluokkalainen esikoinen on ollut oikein iloisena ja reippaana koulussa, uusi luokanvalvoja on erittäin pidetty ja ystäviäkin on. Keskimmäisemme aloitti päivähoidon pari viikkoa sitten. Päivähoito on ollut jännittävää ja kivaa, mutta ilman kyyneleitä ja itkupotkuraivareita ei olla täysin selvitty, hyvin on kuitenkin kaikenkaikkiaan mennyt. Kuopus on heti kun koulut alkoivat alkanut sairastelemaan enemmän taas, mutta muuten puolitoistavuotias taaperomme on iloinen, terävä ja touhukas vesseli. Kun tämä äiti löytää sen vakituisen työn pääsee perheen vauvakin aloittamaan päivähoidon veljensä kanssa samassa päiväkodissa.

Vakituista työtä siis vielä vailla. Keikkatyötä on onneksi löytynyt. Olen tehnyt yhden perehdytysvuoron ja tällä viikolla teen toisen yksityisellä sosiaalialalla olevassa paikassa. Paikka vaikutti todella mielenkiintoiselta ja mukavalta, uskon, että viihdyn siellä. Vaikituinen työpaikka se ei kuitenkaan ole, ja sen lisäksi osittain aika fyysinen (pitää kovasti varoa, ettei selkä mene rikki), mutta työilmapiiri oli oikein rento ja iloinen.

Jos siis tiedät jonkun, joka haluaa välttämättä antaa mulle kustannussopimuksen... tai roolin esimerkiksi saippuaoopperasta... tai oman talk-shown... laita ihmeessä oikein rohkeasti viestiä.