Tasan viikon päästä vietän aamupäiväni syöpäklinikalla kaikenlaisissa kuvauksissa. Ei valitettavasti suuren elokuvan kuvauksissa, vaan mm. tietokonetomografia- ja mammografiakuvauksissa. (Saa tulla juttelemaan!)

Sanomattakin lienee selvää, että jännitän ihan possuna kuvauksen tuloksia. Johtuuko selkäkipuni syövästä? vai voiko kuitenkin todennäköisemmin ehkä olla niin, että olen alitajuisesti jo pidemmän aikaa pelännyt niin paljon oireiden ilmaantumista, että selkäkipuni johtuu siitä, ovat "vain" psyykkistä kipua?

Olen nähnyt niin inhottavan todentuntuisia painajaisia. Olen monta kertaa nähnyt unen suunnilleen samana. Olen unessa saanut kuulla, että syöpäni on levinnyt laajasti luustoon ja joudun loputtomaan sytostaattihelvettiin, jossa kivut on kovat enkä jaksa mitään, en edes olla lasten kanssa. Herään unesta kylmänhikisenä ja ahdistuneena. Painajaiset ovat aina inhottavia, mutta todentuntuiset inhottavimmat.

Näen myös painajaisia siitä, miten kuolinvuoteellani hyvästelen lapset. Siis aivan kauheita unia! Uskon, että nyt kun sain asiasta kirjoitettua, helpottaa.

Täytän 30 vuotta joulukuussa, ja olemme kovasti etsineet juhlapaikkaa, joka sopii budjettiimme (pieni). Luulimme jo löytäneemme täydellisen paikan, mutta selvisikin, että paikasta pitää poistua jo kello 21 (siis 30-v bileet eivät päädy siihen aikaan, ehkä 70-v billet, muttei 30-v). Nyt en painajaisten aikaansaaman ahdistuksen vuoksi ole kovin aktiivisesti yrittänyt juhlapaikkaa metsästää. Jotenkin tuntuu, että ennenkuin saan ne "puhtaat paperit" en jaksa mitään pidemmälle suunnitella.

Tulokset kuvauksista saan tavatessani ihanan onkologini keskimmäisemme syntymäpäivänä viikkoa myöhemmin. Tulokset ovat tottakai hyvät, eikä mitään syöpää näy missään. Juomme skumpat kahden viikon päästä keskimmäisen syntymälle ja "puhtaille papereille", ja pelko poistuu taas ainakin hetkeksi.