Huomenna, kello 9 aamulla, on minulle varattu lääkärille vastaanottoaika perinnöllisyyspoliklinikalta. Saan kuulla perinnöllisyystutkimusten tulokset, kannanko jotakin tunnettua geenivirhettä vai en. Hui... jännittää... hermostuttaa...

Siitä on jo reilu puoli vuotta kun kävin perinnöllisyyspoliklinikalla ensimmäisen kerran ja käynnin yhteydessä antamassa verikokeet. Huomista päivää on siis odotettu aika pitkään. Huomista tulosta ei odota vaan minä, vaan myös äitini ja molemmat siskoni vähintään yhtä paljon kuin minä.

Parikin lääkäriä on minulle syöpämatkani aikana kertonut, että kun alle 30-vuotias sairastuu rintasyöpään, on yleensä aina kyseessä jokin geenivirhe. Onko se geenivirhe joka on jo nykytieteen valossa tunnistettu vai ei, on asia erikseen.

Hyvä juttu, jos geenivirhe olisi löydetty, on se, että äitini, siskoni, omat lapset ja siskojen lapset pääsisivät tarkempaan seurantaan. Toinen hyvä juttu olisi se, että saisin selityksen, miksi syöpä iski juuri minuun. Huono juttu olisi se, että tulos aiheuttaisi lisähuolia siskoilleni, joille en haluaisi yhtään huolia, koska he ovat ihania ihmisiä, joita rakastan hyvin paljon. Tulevaisuudessa positiivinen tulos aiheuttaisi huolia niin omissa lapsissani kuin myös siskonlapsissani, joita rakastan vähintään yhtä paljon.

En siis tiedä mitä huomisesta toivon. Tiedän vain, että jännittää.

Viikonloppu oli onneksi niin ihana, että tulosten kuulemisen jännittäminen jäi taka-alalle. Oli lapsimessuilla käyntiä, virpomista, mukavia vieraita ja iloisia lapsia. Onneksi vaikuttaa siltä, että tämä vatsataudin jälkeinen flunssa oli lievää sorttia. Enemmän viikonlopusta seuraavassa kirjoituksessani.