Ihanan esikoisen kanssa vietettiin tänään kodikas ilta pienten mentyä nukkumaan ja isin mentyä tapaamaan serkkujaan. Katsoimme Putous -ohjelman, söimme popcornia ja juttelimme niitänäitä. Tuo esikoisemme on kyllä mahtava tyyppi.

Tämän talven ensimmäinen lumi on täällä pääkaupunkiseudulla nyt tänään saapunut, vihdoin! Esikoisella ja keskimmäisellä on odottamassa uudet (käyttynä saadut, mutta yhtä iloisia ovat kuin uusista) sukset ja luistimet, pääsisiköhän niitä vihdoin kunnolla käyttämään pikkuhiljaa? Keskimmäinen lapsemme sai myös joululahjaksi hienon uuden vihreän pulkan ja kovasti on joulun jälkeen tullut kyselyjä pulkkamäestä...

Toivottavasti tämä lumi nyt saa tuttavani sosiaalisessa mediassakin lopettamaan valittamisen ilmojen kurjuudesta ja näkisi enemmän iloisia päivityksiä...Ei, en koko ajan ole katkera muille ihmisille kun valittavat sään kurjuutta ja kirjoittavat miten elämä on kurjaa kun on niin synkkää, mutta myönnän, että joinain päivinä se pistää ärsyttämään, että jollain tuttavillani ei ole juuri ikinä mitään positiivistä julkaistavaa sosiaalisessa mediassa. Joinain päivinä ärsyttää kun luen viidettä "paska päivä" tilapäivitystä. Vaikka kuinka joka paikassa puhutaan siitä, että pitää arvostaa sitä mitä on, sillä joku päivä se voi olla poissa, ei kuitenkaan kauhean moni siihen ajatukseen ole herännyt. Kaiken ei tarvitse olla ruusuista koko ajan, eihän elämä sitä ole, mutta musta tuntuu, että monelle ihmiselle tekisi oikein hyvää pysähtyä miettimään miten negatiivisesti puhuu tai kirjoittaa arjestaan.

Munasarjojen ja kohdun poistosta on nyt yli sen kuusi viikkoa, mikä piti olla saunomatta, uimatta uimahalleissa jne. Pienet arvet navassa ja alavatsalla ovat aika huomaamattomia jo raskausarpieni seassa. Kuumia ja kylmiä aaltoja ei ole ilmaantunut yhtään enempää kuin ennen leikkausta, muitakaan vaihdevuosioireita en ole huomannut, vai kuuluukohan tuo muistin heikkeneminen niihin? Limakalvot ovat kyllä aika kuivat olleet, mutta sen oireen kanssa pystyy hyvin elämään. Kylmiä aaltoja tulee edelleen useammin kuin kuumia, ja niiden kanssa olen oppinut hyvin elämään jo nyt. Kuumat aallot, vaikka harvinaisempia ovatkin, ovat ärsyttävämpiä. Kuumien aaltojen yhteydessä mm. kasvonikin lehahtavat punaisiksi, näytän hassusti ihan punastuneelta.

Hiukset tosiaan kasvavat huimaa vauhtia, muistutan pikkuhiljaa Muumeista tuttuja Tiuhtia ja Viuhtia tukallani. Enää ei näy päällepäin (ellen ole unohtanut/viitsinyt pukea proteesirintaliivejä päälleni) mitenkään, että olen noin 10 kuukautta sitten saanut diagnoosin syöpä. Itse muistan sen kyllä vielä päivittäin. Ahdistuksesta ja pelosta en tosin kärsi päivittäin enää ja elämä on jo jonkin aikaa tuntunut palautuneen "normaaliksi".