Tänään suihkussa käyminen ei aiheuttanut hysteeristä itkua!!! Ei se ilon aihekaan ollut, mutta huomasin, että jos lallattelen reippaasti etenkin kultaisia euroviisu hittejä peseytyessäni on suihkussaolo aika siedettävää jo. Ihan olen tyytyväinen tähän, ykstissistä elämää on kuitenkin vain kolme viikkoa takana. Tottakai säälin naapureitamme ja perheenjäseniä, tämä edellä mainittu lallatus kun ei ehkä kuullosta ihan yhtä hienolta kuin alkuperäisversiot, mutta jos valituksia tulee niin heitän häpeilemättä syöpäkortin pöydälle.

Mulla alkaa menee hermot tuohon vanutyyny-tissi-proteesiin, jonka sain väliaikaiseksi proteesiksi sairaalasta leikkauksen jälkeen. Tyyny ei pysy millään paikallaan. Mun mielestä vähemmän häiritsevää jopa ihmisten huomata tyhjä paikka toisen rintani vieressä kuin se kaikille hieman nolo tilanne, kun tyyny pomppaa mun paidastani lattialle varoittamatta. Kaikki eivät tiedä miten suhtautua asiaan etenkin kun eskarilainen nauraa vieressä "mamma sun tissi putos lattialle taas"... Mutta varmuuden vuoksi kirjoitan nyt tähän, että mun kohdalla annan kaikille luvan naurahtaa tällaisessa tilanteessa!

Vauvamme täyttää tänään yhden kuukauden! iso mies jo kasvanut niin huimasti, että 44 koon vaatteet laitettiin sivuun ja käyttöön otettiin 50 koko! Kohtahan jo vietetään pojan konfirmaatiopäivää..."sivulauseena" lisäyksenä siihen; toivon hartaasti, että Luoja suo mun olla sinäkin päivänä läsnä lasteni elämässä. Tällaiset edellä mainitut ajatukset aikani rajallisuudesta tulee väistämättä, haluamattani päivittäin mieleen ja valehtelisin jos väittäisin, että nämä ajatukset eivät ahdistaisi mua. Ahdistuksesta huolimatta, mieliala ei ole mitenkään kovin matala, tästä taas suuri kiitos kaikille mua tsemppaaville (läheiset, ei-niin-läheiset ja myös tuntemattomat) loistavan ihanille ihmisille! Olin valmistautunut pyytämään mielialalääkkeitä (joita en Luojan kiitos ole tähän päivään mennessä ikinä joutunut syömään) kirurgilta tulosten kuulemisen yhteydessä, mutta tajusin keskustellessani kirurgin kanssa, ettei sellaiselle ole (vielä ainakaan) tarve, osasyy myös varmasti se, että olen saanut purkaa tunteittani ja ajtuksiani tähän blogiin ja etenkin rakkaalle miehelleni. Olisin varmasti jo räjähtänyt jos olisin joutunut pitämään tämän kaiken sisälläni.

Sain hoidettua hammaslääkärille ajan, mutta epäilyttää kyllä vieläkin, että miten muka ehtivät hoitaa mun hammaspeikkojen valtaaman suun kuntoon ennen sytostaattihoitojen alkamista. No, ehkä yllätyn positiivisesti! Ilman puudutusta eivät kyllä enää saa tehdä mitään.